”On varmaan kolmen parhaan ketjun joukossa KHL:ssä” – Leijonat Venäjälle yllättäen ilman kovia pinnoja takovaa suomalaisketjua, Jukka Jalonen perusteli
Kuva: Ilari Isotalo
Suomen miesjoukkue lähtee ensi viikolla pelattavaan Venäjän Euro Hockey Tourin turnaukseen varsin kokeneella joukkueella, kun mukana on lähes kahden kentällisen verran 1980-luvulla syntyneitä ukkoja.
Päävalmentaja Jukka Jalonen on mielissään tästä.
– Kertoo, että intoa ryhmään mukaan tulemiseen oli. Se oli tosi hienoa huomata, luotsi sanoi maanantaina etänä järjestetyssä maajoukkueiden mediatilaisuudessa.
Suurimmat menetykset ovat KHL:ssä loistaneet Markus Granlund, Sakari Manninen ja Teemu Hartikainen. Salavat Julajev Ufan miehiä, ykkösketjun ukkoja, kaikki.
– Aina tulee valintatilanteissa kieltäytymisiä loukkaantumisista tai henkilökohtaisista syistä johtuen. Ufan ykkösketju on varmaan kolmen parhaan ketjun joukossa KHL:ssä.
– Kysyttiin heitä mukaan, mutta valitettavasti eivät päässeet. Joku muu saa sauman heidän paikalla.
– Muuten lähes kaikki ovat mukana, keitä pyydetiin matkaan.
Pystyykö Jalonen avaamaan kolmikon poisjääntiä?
– Yleensä poisjäämisissä on toimittu niin, että ne ovat henkilökohtaisia asioita. Jos pelaajat haluavat kertoa, niin kertovat sitten. Mutta kenelläkään ei ollut sellaista syytä, että joku olisi kieltäytnyt maajoukkueesta pelaamisesta, luotsi muotoili.
Hartikainen on summannut 28 pelissä tehot 16+18=34 (+4). Granlund komppaa joukkueen toiseksi tehokkaimpana, kun 26 pelissä hän on niputtanut saldon 12+16=28 (+13), 30 ottelua pelannut Manninen on kolmosena lukemin 9+15=24 (+10).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!