Suomalaisjoukkue repäisi – hankki takavuosien suurlupauksen ja nuorten MM-kisakävijän
Mestis-joukkue IPK tiedotti kotisivuillaan isoista uutisista. Viime kaudella runkosarjan kärkipäähän kuulunut porukka teki uudet sopimukset peräti viiden pelaajan kanssa.
Iisalmessa jatkavat maalivahti Teemu Kettunen ja syövän selättänyt pakki Panu Passiniemi, uusia nimiä sen sijaan ovat maalivahti Henrik Tikkanen ja Samu Pakarinen, pakki Oliver Felixson ja hyökkääjät Michal Kvasnica sekä Samuel Timonen.
Näistä neljä viimeisenä mainittua hakevat IPK:sta paikkaa koejaksolla.
Mielenkiintoisimpia nimiä ovat vanhan tutun Passiniemen lisäksi Felixson ja Kvasnica. Ensiksi mainittu ei pelannut viime kaudella missään, hyvin ampuvalla tsekkiläisellä sen sijaan on muun muassa taustaa U18-vuotiaiden MM-kisoista.
Felixson on pelannut kausina 2017-19 vain 27 peliä Jokerien nuorten SM-liigajoukkueessa.
– Oliver haluaa lyödä kaiken likoon ja tavoitella pelipaikkaa joukkueesta. Arvostamme hänen sinnikkyyttä ja paloa lajia kohtaan, joten haluamme tarjota hänelle paikan mitata itseään. Nuorella miehellä on paljon potentiaalia jääkiekkoilijana, mutta sairastuminen on luonnollisesti haitannut ammattilaiseksi kehittymistä, IPK:n GM Jarmo Ylisipola sanoo.
Felixon sairastui joukkuekaveri Passiniemen tavoin aikoinaan syöpään. Uusi tuttavuus oli ennen sairastumistaan ikäluokkansa lahjakkaimpia pelaajia sekä juniorimaajoukkueiden vakiokasvo.
Uusi tsekkipeluri Kvasnica sen sijaan halusi nimenomaan Suomeen.
– Hän on fyysinen hyökkääjä, joka pystyy tekemään pisteitä, ja joka on pelannut kahdella edelliskaudella erittäin vauhdikasta Kanadan juniorisarjaa, Ylisipola kertoo.
– Olemme saaneet hänestä paljon positiivista infoa, eikä maajoukkueen kapteenistossa toimiminen ole koskaan sattumaa. Uskomme, että hänestä tulee olemaan meille paljon iloa.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!