Bruinsin paketti sekosi – ykkösketjun tähti putosi pois: ”Toivomme kyseessä olevan päivä päivältä -poissaolo”
Boston Bruinsin paketti meni perjantaiyönä uusiksi, kun joukkueen ykkösketjun tsekkihyökkääjä David Pastrnak ei yllättäen ollutkaan kokoonpanossa Carolina Hurricanesia vastaan. Joukkueen ykköstrion muodostivat Brad Marchand, Patrice Bergeron ja Anders Bjork.
Bruins-luotsi Bruce Cassidy selvittää NHL:n verkkosivuilla, että pelaajan jäämisestä sivuun alkoi olla viitteitä jo toista osaa edeltävänä päivänä.
– Pelipäivän aamuna hän oli hoidettavana. Hän oli kykenemätön askiin, mutta en usko kyseessä olevan pitkää taukoa. Toivomme kyseessä olevan päivä päivältä -poissaolo, päävalmentaja valaisee suhteellisen mystisesti.
Bruins pelaa paraikaa NHL:n pudotuspelien toisessa vaiheessa Carolinan kanssa.
– Käännämme katseemme lauantai-iltapäivään, mutta katsotaan tilanne vielä ennen sitä uusiksi, luotsi jatkaa viitaten joukkueiden kolmanteen kohtaamiseen.
Se alkaa lauantaina Suomen aikaa kello 19. Perjantaiyönä Carolina voitti 3-2 ja nyt voitot ovat 1-1. Jatkopaikka irtoaa neljällä voitolla.
LUE MYÖS:
Nyt kuulostaa oudolta: Tuukka Rask liikkeellä hällä väliä -asenteella? “Ei tuo nyt kovin kovasti pudotuspelikiekolta tunnu”
Sebastian Aho taas pisteille – suomalaiselta historiallisen kovaa tehoilua Canes-paidassa
Eihän tässä ole mitään järkeä! Joonas Korpisalolle nyt liki 40 torjuntaa – suomalainen voittopelin ykköstähti: “On yksi taalaliigan parhaista maalivahdeista”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura