Liigassa kuusi kautta kipparina toiminut suomenmestari otti taas komean stepin – ”Pidän tätä hyvänä mahdollisuutena saada isoa roolia”
Kuva: Juha Tamminen
HPK:ssa viime keväänä suomenmestaruuden kapteenina voittanut, sitten HIFK:hon siirtynyt ja maajoukkueeseen palannut Otto Paajanen otti urallaan jälleen ison stepin. Pelaaja lähtee ensi kertaa ulkomaille, ruotsalaisen SHL-joukkue Leksandin paitaan.
– Pidän tätä hyvänä mahdollisuutena saada isoa roolia, Lopelta lähtöisin oleva pelaaja sanoo ruotsalaiselle Hockey Sverigelle.
Paajanen oli joukkueeseen ensimmäisen kerran yhteyksissä ”jokunen aika sitten”. Hän iski HPK:ssa päättyneellä kaudella yhden sesongin piste-ennätyksen malliin 16+21=37 (+3).
– Henkilökohtaisella tasolla se oli hyvä kausi, ehkä jopa parempi kuin viime kausi. Pelasin hyvien äijien, kuten Teemu Turusen kanssa. Uskon myös osoittaneeni, että voin olla johtava pelaaja suuressa suomalaisessa organisaatiossa.
HIFK:ssa Paajanen ei kuulunut kapteenistoon. Silti asiat eivät muuttuneet ilmeisesti paljoakaan.
– Minulla oli sama rooli kuin HPK:ssa. Joukkue oli aivan kuten minun panos, oli sekä ylä- että alamäkiä. Emme saavuttaneet aivan täyttä potentiaaliamme. Sitten kaikki päättyi ennen pudotuspelejä, joten on vaikeaa sanoa, että mitä olisi voinut tapahtua.
HPK:ta parin kauden ajan kipparoineen pelaajan kommenteista näkyy se, että hänen rintapielissään on ollut C:n lisäksi myös apukapteenin merkiksi A-kirjain.
– Ensinnäkin pitää tehdä ensiksi joukkueen eteen. Kaikki mitä voi tehdä, pitää tehdä hyvin: Syöminen, käyttäytyminen, nukkuminen. Sitten asetan vaatimuksia muille.
Voisi kuvitella, että Paajanen on pidetty pelaaja Leksandissa. Hän toimi HPK:ssa apukapteenina jo kaudella 2013-14, reilu parikymppisenä.
– Mielestäni syy apukapteeniksi nimittämiseksi oli se, että yritin tehdä kaiken niin hyvin kuin pystyin päivittäin. Kapteeniudesta huolimatta en ole äänekkäin pelaaja kopissa, mutten vastaavasti hiljaisinkaan.
Kerhossa Paajanen kuului kapteenistoon kuuden kauden ajan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa