Maanantaimieli: Oikeaa urheilua on valtava ikävä – on vaikea ymmärtää, mikä virtuaalihössötyksessä innostaa
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
En pysty käsittämään sitä, miten ihmeessä kansa ympäri maapallon voi innostua jostain NHL-joukkueen videopelistä. Tai Huuhkajien matkasta virtuaalijalkapallon EM-karsinnoissa.
Esimerkiksi NHL-joukkue Los Angeles Kingsin sosiaalisen median hyypiö ihan tosissaan lisää joukkueen viralliselle Instagram-tilille päivityksiä videopeleistä kuin oikeasta ottelusta konsanaan.
Somessa on myös nähty eri urheiluseurojen yhteenottoja vaikkapa neljän suoran parissa. Kyllähän hätä tietysti keinot keksii, mutta samalla nämä virtuaalikoohotukset näyttävät sen, miten upea asia oikea urheilu on – eli esimerkiksi jääkiekkopeli siellä, mihin se kuuluu, jäähallissa. Vallitseva tilanne ei ole virtuaalipelien syy, ja allekirjoittanut on itsekin moisia veivaillut viime aikoina – onnettomalla menestyksellä. Mutta ei niillä pitäisi olla mitään tekoa oikeiden urheiluseurojen kanssa. Seurat antavat oikeilla peleillään kansalle mahdollisuuden tavata sukulaisia tai kavereita, viedä kiinnostuksen kohde treffeille, nauttia laadukkaasta urheilusta ja räiskyvistä tunteista, jäähallien hajuista, kuuluttajan innoikkaista tai latistuneista kuulutuksista, kisamakkarasta, kenties huurteisesta – siis siellä, missä kaikki lajiväki on yhdessä. Jäähalleilla.

LUE MYÖS:
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”