En ollut ihan varma, että saavuinko torstaina syntymäkyläni Mäntyharjun taajamaan vai Lahden Isku Areenaan. Yhtäläisyyksiä oli paljon. Ei ihmisiä missään, suljettuja liikkeitä, muutama innokas järjestyksenvalvoja pitämässä huolta niistä asioista, mistä huolta piti pitää, apaattinen tunnelma.
Tajusin paikan Isku Areenaksi puoli kuuden maissa, kun hallissa alkoivat kuulumaan legendaarisen Ili Varmavuon kuulutukset vähän ennen iltakuutta. Musiikkinkin oli – tyhjille katsomoille! Ilmapiiri Pelicansin ja SaiPan ottelussa oli apaattisen lisäksi ikävä kyllä tympeä, kenties jopa naurettava.
Nollalle katsojalle pelattu jääkiekon irvikuva, spektaakkeli todisti sen, että kaukalossa pelaavat jääkiekkoilijat eivät ole lajin ainoita tähtiä – kirkkaimpia kyllä. Hehän yhdistävät tekemisellään tuhansia ihmisiä normiolosuhteissa.
Näihin kuuluvat katsojat, tanssitytöt, maskotit, erätaukohaastattelijat, ravintolatyöntekijät ja niin edelleen. Peli todisti sen, että pelaajat ovat kirkkaimpia tähtiä, mutta eivät ainoita. Ilman mainittuja henkilöitä jääkiekko ei ole mitään.
Peli tarjoaa kaukalon päätähtien lisäksi muillekin töitä, kulttuuritekoja, vapaa-aikaa, tunteita…
Sen vuoksi torstain yleisötön kierros todisti omalla tavallaan taas sen, miksi urheilu on valtakunnassamme järjettömän iso yhteiskunnallinen asia. Saisipa sen pian takaisin.
Maanantaimieli on helmikuussa alkanut ja maanantaisin ilmestyvä Miska Miettisen mielipidetekstien juttusarja puhuttavista puheenaiheista.
LUE MAALISKUUN AIEMMAT MAANANTAIMIELET:
Maanantaimieli: Miksi tämäkin pitää nähdä huonona asiana? ”Tuntemattomille” nuorille putoaa saumoja – kotimaan pelaajapolun kruunaavaa Liigaa pilkataan taas turhaan
