Maanantaimieli: Liiga ei voi olla muuta kuin sytyttämättä – rajusti rusikoidun Otto Kivenmäen hirveä kohtalo todisti sen taas karulla tavalla
Kuva: Juha Tamminen
Yleensä esimerkiksi Ässien Otto Kivenmäen rajun kohtalon jälkeen tulee mietittyä sitä, että useammin tällaiset ikävät tapaukset nousevat Liigan ympärillä enemmän puheenaiheeksi kuin vaikkapa HPK:n yllättävä Suomen mestaruus.
Jotenkin tämä kausi on ollut kenties rajumpi kuin usea aiempi. On KooKoon Martin Bergerin törttöilyitä, on Liigan kanssa päällekäin olevia EHT-pelejä, on Pelicansin noloja tyhjennysmyyntejä, on Kärppien maitojuna-Puljujärvi, on HPK:n Miro Karjalainen, jäällä on nähty verisenä Tapparan Tuukka Mäntylää ja silloin Jukurien Patrik Puistolaa. TPS:n toimiston höpötyksistä ei puolestaan ota kukaan mitään valtakunnan tolkkua.
Rajulla kohtalolla Suomen puhutuimmaksi ihmiseksi
Ja sitten on tämä Kivenmäki. Rusikoidun pelaajan äiti toi karussa Facebook-statuksessaan esille erään seikan, jota jääkiekkofanaatikot tuskin miettivät liian usein. – Muistia ei kuitenkaan tällä hetkellä ole ja päässä on iso vekki. Huominen kertoo enemmän. Tulevaisuus loput. Kausi ja pahimmillaan koko ura jääkiekkoilijana joka tapauksessa jäi nyt tähän ja kohta alkavat yo-kirjoitukset on nyt unohdettu. Ajatukset kohdistuvat allekirjoittaneella kaikkein eniten ylioppilaskirjoituksiin. Nyt kyseessä on alle 20-vuotias miehen alku. Pitäisi tajuta, että kaikki tässä tekstissä mainitut pelaajat ovat lopulta vain ihmisiä. Normaaleita, lukiota tai muita arkirutiineita suorittavia ihmisiä. Tapauksista puhutaan silti, koska Liiga ei voi olla sytyttämättä. Liigapelaajat, ihmiset, vetävät pelistä toiseen kaukalossa tai sen ulkopuolella sataa ja tuhatta kroppiaan tai vaikka henkisiä kapasiteettejään uhmaten. Miettikää, että nyt esimerkiksi Kivenmäki on alle parikymppisenä nuorena tilanteessa, jossa koko kiekkosuomi kuhisee hänen kohtalostaan Otto-pojan itse ollessa sairaalassa. Ei näin muissa lajeissa tapahdu.Toisesta tapauksesta ei tiedä kukaan mitään
Se on jotenkin sairasta, että nämä rajut tapaukset saavat ihmiset mouhoamaan sosiaalisessa mediassa tai halleilla – usein jopa toisilleen. Rajusti rusikoidun Kivenmäen hirveä kohtalo näytti sen karulla tavalla, että fyysinen ja kovavauhtinen Liiga sytyttää – niin puolesta- kuin vastaanpuhujat. Ja siksi Liiga on Suomen johtava palloilusarja. Mainitut tapaukset eivät ole toivottuja tietenkään, mutta eivät ne hallaa tee Liigan murskaavalle suosiolle – ikävä kyllä. Näistä sarja muistetaan erityisen isosti. Tietääkö tästä jääpallon Bandyliigassa äskettäin sattuneesta kolaamisesta kukaan mitään? Tuskin monikaan. Noin 18 minuutin kohdalla alkavassa tapauksessa WP 35:n vahti Ari-Pekka Aholta lähti kypärä Kivenmäen tavoin päästä maata kiertävälle radalle. Eivätkö yleensä asiat ole silloin jotenkin hyvin, kun ihmiset reagoivat nimenomaan epäkohtiin? Niinhän se taitaa olla esimerkiksi ihmissuhteissa. Ja niin se on Liigassakin. Maanantaimielet ovat maanantaisin ilmestyviä Miska Miettisen mielipidetekstejä puhuttavista puheenaiheista. LUE HELMIKUUN MAANANTAIMIELET: 24.2. Maanantaimieli: Idioottimainen temppu ilman logiikkaa – ääliömäiseen ratkaisuun päätynyt NHL-joukkue pilasi suomalaissensaation oman kauden 17.2. Maanantaimieli: Tyhjennysmyynneillä riehunut Pelicans näytti, miksi suljetun Liigan sarjajärjestelmä toimii – rankaisee jatkosta putoavia karuimmalla mahdollisella tavalla 10.2. Maanantaimieli: EHT paljasti rajuja epäkohtia – ruotsalaistoimittaja osui kultasuoneen: ”Pilkkaa laajaa jääkiekkoyleisöä” 3.2. Maanantaimieli: Jääkiekko on kuningaslaji ja Liiga sen kuningassarjaLUE MYÖS:
- Sopimus julki – Saku Mäenalasen ensi kauden joukkue selvillä
- Liiga solmi jättimäisen sopimuksen!
- Suomalaislupaus viimeisteli NHL-uransa ensimmäisen maalin!
- Antti Tyrväiselle rapsahti pelikieltoa Liigassa!
- Lukko kiinnitti kaksinkertaisen nuorten Suomen mestarin – kahden vuoden sopimus
- Urheilucast: Ilves virittelee tuplaryöstöä toisesta Liiga-seurasta
- Niko Huuhtanen palaa Eurooppaan – IS: Tässä uusi seura
- NHL-seura sai karuja uutisia – suomalaisvahdille avautui nyt iso mahdollisuus
- Stanley Cup -mestari: Pitkä jatkosopimus 36-vuotiaana
- Jokereilta yllätysveto – potkut saanut Liiga-päävalmentaja penkin taakse!
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”