KalPa tiedotti ensi kauden joukkueestaan: kolme jatkosopimusta ja kaksi uutta rekrytointia

KalPan rosteri on erinomaisessa kunnossa, vaikka uuden Liiga-kauden alkuun on puolisen vuotta. Seura julkisti kerralla peräti viisi uutta pelaajasopimusta.
Balazs Sebok, Tuomar Vartiainen ja Otto Huttunen jatkavat kaikki seurassa vuoden verran. Miska Humaloja ja Juuso Mäenpää siirtyvät seuraan muualta. Humalojan sopimus on yksivuotinen, kun taas Mäenpään kontrakti kattaa seuraavat kolme kautta.
Jatkosopimuksesta merkittävin on Sebokin vuoden diili. Unkarilainen oli päättyneellä kaudella KalPan parhaita pelaajia ja nakutti 59 runkosarjaottelussa tehot 8+33=41.
– Sebőkin jatkosopimus on meille valtavan iso asia. ”Balu” otti erittäin isoja askeleita eteenpäin viime kaudella, pystyen viemään itsensä pelaajana seuraavalle tasolle. Hän oli samalla joukkueemme parhaita pelaajia sekä hyökkäys- että puolustuspään pelaamisessa ja odotamme, että hän pystyy ensi kaudella entistäkin kovempiin suorituksiin, päävalmentaja Tommi Miettinen kommentoi.
Kuopioon saapuva Humaloja on pelannut koko aiemman uransa Kärpissä. Viime kaudella 28-vuotias hyökkääjä keräsi 49 runkosarjaottelussa tehot 4+4=8.
Mäenpää saapuu seuraan Jokereiden junioreista. 17-vuotias sentteri pelasi päättyneellä kaudella 52 ottelua A-nuorten SM-liigassa ja keräsi niissä 49 tehopistettä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mikko Rantanen palasi Coloradoon – kotiyleisöltä upea ele
- HIFK:lle iso takaisku: Tähtipuolustajalle pelikieltoa
- Podcast: Tapparan pukukopissa ”myrkytetty ilmapiiri” – supertähti vaati siirtoa Jokereihin!
- NHL-kauden odotetuin herkkupala tänään ilmaiseksi tv:ssä – Mikko Rantanen palaa Coloradoon!
- Kaleva: Kärppien supertähti latasi suorat sanat – lyttäsi seuran päätöksen
- Patrik Laineen tykki lauloi – virittelee hurjaa temppua!
- NHL:stä tuttu venäläishyökkääjä kärysi dopingista – järisyttävä pelikielto!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa joukkuetta!
- Antti Raannan tilanteesta uusi paljastus!
- Päättyykö NHL-ura? Aleksandr Ovetshkinilta iso paljastus
- IS: Ville Nieminen löysi uuden työpaikan – Liigasta!
- Lehtitieto: TPS:n kapteeni lähtee – tässä uusi seura!
- Podcast: Tapparan pukukopissa ”myrkytetty ilmapiiri” – supertähti vaati siirtoa Jokereihin!
- SS: Liigassa rysähti jättimäinen sopimusuutinen!
- IL: Kärpät teki kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Arttu Ruotsalainen teki valintansa – tässä ensi kauden seura!
- Patrik Laine sivussa kokoonpanosta – nyt syy selvisi
- Liiga-seura rysäytti pöytään ison sopimuksen!
- Urheilucast: Tapparalta hurja kaappaus toisesta Liiga-seurasta!