Kärppien isot nimet dominoivat! Tässä on Liigan tammikuun tähdistökentällinen

Liigan tammikuuhun mahtui jälleen kerran runsaasti draamaa ja käänteitä. Osa seuroista on käytännössä jo varmistaneet pudotuspelipaikkansa, kun taas toisilla joukkueilla kausi jää lähes varmuudella lyhyeksi.
Myös yksilötasolla jyvät ovat erottautuneet akanoista. Kasasimme tähän artikkeliin Liigan tammikuun parhaista onnistujista tähdistökentällisen.
Maalivahti: Henrik Haukeland, KooKoo
Norjan maajoukkuevahti Henrik Haukelandin otteet ovat vain parantuneet kauden edetessä. Tammikuu oli hänen kenties koko kauden paras kuukautensa. Hän torjui kolme nollapeliä ja torjuntaprosentti oli hulppea 94,56.
Vasen puolustaja: Jakub Krejcik, Kärpät
Tshekkipuolustaja Jakub Krejcik on ollut Liigan tehokkaimpia puolustajia läpi kauden, eikä tahti hidastunut tammikuussakaan. Hän nakutti kuukauden kymmenessä ottelussa tehot 1+8=9. Krejcik on tällä hetkellä Liigan puolustajien pistepörssin neljännellä sijalla.
Oikea puolustaja: Shaun Heshka, Kärpät
Kärppien puolustuksen toinen tähti Shaun Heshka ei pelannut huonosti tammikuussa hänkään. Heshka saalisti tehot 2+9=11 ja kohenteli niin ikään asemiaan pakkien pistepörssissä. Hän on tällä hetkellä viidennellä sijalla vain pisteen päässä seurakaveristaan Krejcikistä.

Vasen laitahyökkääjä: Eemeli Suomi, Ilves
Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi oli hurjissa liekeissä läpi tammikuun. Hän iski tamperelaisten hurjassa ykkösnyrkissä tehot 4+10=14. Suomen sopimusta tupsukorviin on vielä vuosi jäljellä, mutta tätä vauhtia hänet saatetaan saalistaa isompiin ympyröihin jo kesän aikana.
Keskushyökkääjä: Juho Lammikko, Kärpät
Juho Lammikon maila kävi koko tammikuun ajan kuumana. Hän iski Kärppien ykkösvitjassa tehot 7+5=12, ja näytti, että rahkeet voisivat rapakon takanakin riittää muuhunkin kuin rouhijan rooliin.
Oikea laitahyökkääjä: Chris DeSousa, Sport
Vaasan Sportin kauteen ei ole montaa valopilkkua mahtunut, mutta kirkkain niistä on ehdottomasti Chris DeSousa. Kanadalaishyökkääjä oli erityisen hyvässä vireessä tammikuussa, kun hän paukutti yhdeksään otteluun tehot 9+3=12.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nyt puhuu Joel Armia – paljastaa Ylelle: Tämän takia vaihtoi seuraa NHL:ssä
- Liiga-seura vahvisti rivejään – haaviin hyökkääjä Pohjois-Amerikasta
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- Ilvekseltä karu tiedote
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!