Voi ei! Lukko menettää kovia pinnoja latovan supertähtensä pian loppuvuodeksi
Kuva: Juha Tamminen
Kanadan Jääkiekkoliiton nettisivuilta käy selväksi, että Team Canada -nimellä perinteisessä Spengler Cupissa pelaavassa joukkueessa viilettää Liigasta yksi pelaaja. Hän on Lukon ykkössentteri Justin Danforth.
Suomalaisittain muita mielenkiintoisia pelaajia ovat Jokerien pakki Alex Grant, HPK:ssa aikoinaan kauden verran tehoillut hyökkääjä Eric Fehr sekä Kärppien hyökkäyspäässä ihastuttanut Ben Maxwell. Mielenkiintoinen nimi on myös Cory Emmerton. Hyökkääjä pelasi SaiPassa työsulkukaudella 2012-13, joskin vain yhdessä ainoassa ottelussa.
Näet Team Canadan kokoonpanon kokonaisuudessaan täältä.
Danforthin Lukko pelaa perinteisen Spengler Cupin aikaan Tapparaa, Ässiä ja Sportia vastaan liigakaukalossa. 26-vuotias hyökkääjä on paukuttanut tällä kaudella 30 ottelussa hulppeat tehot 13+18=31.
Vaahteranlehtipaidat kohtaavat Cattini-nimeä tottelevassa alkulohkossa turnauksen isäntäjoukkueen, eli sveitsiläisen HC Davosin sekä tsekkiläisen HC Ocelari Trinecin. Team Canada on koottu Euroopan sarjoissa pelaavista kanadalaisista.
Torriani-lohkossa pelaavat puolestaan Sveitsin Ambri-Piotta ja TPS sekä venäläinen KHL-joukkue Salavat Julajev Ufa. Turnaus alkaa tapaninpäivänä ja huipentuu uudenvuodenaattona.
Viime vuonna turnauksen voiton vei historian ensimmäisenä suomalaismestarina KalPa.
LUE MYÖS KALPAN MESTARUUSHAASTATTELU TAMMIKUULTA 2019:
Todella kova myrskyvaroitus! KalPa löi jätin toisen perään – näin luotsi kommentoi historiallista suoritusta
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liigan nuori suomalaistähti lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Ei ole totta! Miro Heiskasesta kantautui karmea uutinen
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Mikko Rantanen otti kantaa Antti Pennaseen – kertoo IL:lle: näin Leijonat-luotsi onnistui
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!