Valmentajan kanssa tappelua yrittänyt NHL:n rotta hämmentää kohua – takavuosien luotsi potki pelaajaa pelissä sattuneen erheen takia
Calgary Flamesista pihalle potkittu Bill Peters on ollut viime aikoina otsikoissa tiuhaan tahtiin rasismikohun takia.
Peters joutui taannoin kohun keskelle, kun entinen NHL-pelaaja Akim Aliu kertoi julkisuuteen luotsin käyttäytyneen aikoinaan rasistisesti häntä kohtaan kaudella 2009-10 AHL-seura Rockford IceHogsissa.
Flames hyllytti Petersin heti paljastuksen jälkeen ja luotsin kyseenalaisesta käytöksestä on tihkunut myös muita todisteita. Aikoinaan Carolina Hurricanesissa Petersin alaisuudessa pelannut puolustaja Michal Jordan kertoi tämän käyttäytyneen pelaajia kohtaan väkivaltaisesti.
Nyt valmentajien käytöksestä oli puhunut yksi NHL:n historian pahimpiin rottapelaajiin kuuluva Sean Avery. Peters ei ole ainoa kyseenalaisesti käyttäytyvä persoona.
– Marc Crawford potkaisi minua kerran, ärsyttävän pelityylin, törkeiden kommenttien ja älyttömän käyttäytymisen myötä pinnalle noussut Avery lataa NY Postin mukaan.
Tuo sattui kaudella 2006-07 eräässä pelissä kanadalaisen aiheutettua väärän vaihdon.
Työsulun takia Pelicansissa aikoinaan kahdessa ottelussa pelannut Avery lähti kesken kyseisen kauden helmikuun alussa Kingsistä NY Rangersiin.
Olikohan kyseinen tapaus syy siihen, miksi Avery oli kauppatavara?
– Ei. Tämä johtui siitä, että yritin tapella Mark Hardyn kanssa. Hän oli yksi apulaisvalmentajamme, NHL:ssä yhteensä yli 600 ottelua pelannut kuumakalle paljastaa.
NHL pitää sisällään huimia tarinoita.
LUE TAPAUKSESTA MYÖS:
NHL-luotsi myrskyn silmässä – syytetään rasismista: ”Ei selvittänyt tilannetta, vaan lähetti jonkun kirjeen johtoportaaseen, ja sitten minut passitettiin farmin farmiin”
Kohu Flames-luotsin ympärillä paisuu – jäämässä sivuun, pelaaja syyttää väkivallasta: ”En koskaan halua kenellekään pahaa, mutta nyt hän saa sitä, mitä tilaa”
Rasismikohu paisuu – NHL-luotsi pyysi nyt anteeksi, muttei maininnut uhria sanallakaan tiedotteessa: ”Harhaanjohtava, teeskentelevä ja huolestuttava”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus!