Paljastus: Tapparan huippuvahti oli lopettaa jo kokonaan uransa – ”Olisin ollut tyhmä, jos en olisi lähtenyt Suomeen”
Tapparan maalilla pirteän syksyn torjunut Michael Garteig on kiinnostava nimi Liigaan.
Liiga-seura löysi 28-vuotiaan kanadalaisen ECHL-sarjasta. Torjujan tausta on kiinnostava: Garteig ehti jo suunnitella koko kiekkouransa lopettamista.
Kanadalainen kertoo In Goal -podcastissa pelanneensa jo vuosi sitten jäähdyttelymielessä ECHL:ssä.
– Vuosi sitten tammi-helmikuussa hyväksyin jo työtarjouksen jääkiekon ulkopuolelta. Pelasin hyvän kauden Newfoundlandin (ECHL-joukkue) maalilla, nautin kiekosta ja tein sitä vain huvin vuoksi. Sain tarjouksen yksityiskoulusta ja minua kiinnosti valmentaminen. Olin valmistunut koulusta, joten se oli jo mielessäni, kun pelasin, Garteig avaa podcastissa.
Newfoundland Growlers marssi yllättäen lopulta aina ECHL-mestariksi – kiitos Garteigin torjuntojen. Loistava kevät toi heti pöydälle useita tarjouksia.
Garteig kertoo saaneensa tarjouksen myös AHL:stä. Eurooppa kuitenkin houkutteli, tärkeintä olisi löytää oikea sarja monen vaihtoehdon joukosta.
– Sain kaksi päivää mestaruuden ratkettua tarjouksen Tapparalta. Tein taustatyötä ja soittelin tutuilleni. Moni sanoi, että kyse on Suomen parhaasta seurasta. Suomen mahtiseurasta. Olisin ollut tyhmä, jos en olisi lähtenyt Suomeen. Se oli lopulta itsestäänselvyys.
Hyppy Suomeen on maistunut. Garteig on ollut läpi syksyn vakuuttava maalillaan. Torjuja jakaa kehuja maalivahtivalmentaja Aki Näykille.
– Hän on todella hyvä. Välillä tuntuu, että minun pitää pyytää häntä vähän hidastamaan. Jos joku ajattelee, että Eurooppaan tullaan nauttimaan vain kokemuksesta, hän on ainakin tässä tapauksessa pahasti väärässä. Paiskimme todella paljon hommia – se on osa suomalaista kulttuuria. Tämä on melkein kovempaa kuin NHL:ssä, Gargeig naurahtaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV:n paljastus: Leevi Teissalalla oli Liiga-diili valmiina – kariutui karulla tavalla!
- Kohuhyökkääjä palaamassa NHL:ään – Lähde: Tässä tuleva seura
- Liigan parhaat palkittiin – KooKoo juhli, Tappara kahmi tähdistöpaikkoja
- Stanley Cup -mestari iski siirtomarkkinoilla – nappasi suomalaispuolustajan
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta