Joko NHL:ssä kaivataan? Kunniaa saanut ja pisteputkessa liitävä suomalaispelaaja antaa taalajäille jatkuvasti valtavia näyttöjä
Kuva: Ilari Isotalo
Providence Bruinsin Urho Vaakanainen on yksi AHL:n kuumimmista suomalaisnimistä. Pelaaja latoi viime viikonloppuna kahdessa pelissä tehot 0+2=2 (+3) ja 2+1=3 (+3) ja nyt pakki jatkoi pisteputkeaan yhdellä maalilla. Kuin kruunuksi hänet valittiin AHL:ssä äskettäin viikon pelaajaksi.
Kuuma vire jatkui torstaiyönä. NHL-joukkue Boston Bruinsissakin käynyt pakki kiskoi Hersey Bearsia vastaan yhden maalin Providencen voittaessa voittolaukauskisan jälkeen kummallisin numeroin 7-6.
Vaakanainen nosti pahimmillaan jopa kolmen maalin tappioasemassa olleen Bruinsin toisessa erässä peliin mukaan 3-4-kavennusosumallaan, joka syntyi ylivoimalla. Pelaajan koko kauden tehot ovat nyt 3+5=8, eikä edellisen kolmen otteluinkaan saldo ole kökkö.
– Alku oli vaikea 0-3:n takia. Emme tosiaankaan pelanneet hyvin. Pystyimme tulemaan parin maalin myötä takaisin peliin ja sitten se oli vuoristoratamaista taistelua. Kolmannessa erässä löysimme nähdäkseni pelimme, Bruinsin päävalmentaja Jay Leach sanoi seuran kotisivuilla.
Bruinsin suomalaisilotulitukseen osaa otti myös tulikuuma hyökkääjä Joona Koppanen. Hän syötti tuon Vaakanaisen häkin ja iski ennen sitä 2-3-kavennuksen.
Koppasen kauden kokonaissaldo on 4+3=7.
– Opimme varmasti jotakin tekemistämme virheistä, Leach heitti viitaten pelin antiin.
Taalajäillä seitsemän ottelua pelannut Vaakanainen on Boston Bruinsin juhannuksen 2017 ykköskierroksen 18. varaus. Koppasen seura nappasi vuotta aiemmin viidennellä kierroksella numerolla 135. Hyökkääjä ei ole NHL:ssä vielä pelannut.
LUE NHL:STÄ MYÖS:
Patrik Laine nakutti NHL:ssä historiallisen maalin ja hurjat tehot – joukkuekaverilta itsevarma kommentti suomalaisen hirmutykistä
Mikael Granlund on vihdoin päässyt jyvälle pisteiden takomisesta NHL:ssä – iski komeat tehot karussa sulamisessa: ”Jokainen virhe johtaa maalintekopaikkaan”
NHL:n kohuvalmentaja Mike Babcockin kenkiminen neronleimaus – tuore luotsi teki heti historiaa huimissa murskajaisissa: ”Olemme menneet eteenpäin”
Suomalaisen kiekkotähden ura ollut uskomatonta draamaa – muisteli nyt pysäyttävää diagnoosia: ”Minulla kävi tuuri, kun sairaus oli vasta alkuvaiheessa”
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”