HELSINKI. Suomalaistykki Jesse Puljujärvi ja Kärpät-pakki Jakub Krejcik ovat olleet viime aikoina maajoukkuepelien myötä erikoisessa tilanteessa. Viikonloppuna pelaajat olivat eri kopeissa ja eri joukkueissa ensiksi mainitun edustettua Suomea ja Krejcikin viiletettyä Tsekin paidassa.

Tästä viikosta eteenpäin duo on taas samoissa piireissä Liigan päästessä jälleen vauhtiin maajoukkeutauon jälkeen. Eri leirissä Krejcikin kanssa Helsingin maajoukkueturnauksessa olivat toki myös hyökkääjä Juho Lammikko ja pakki Mikko Niemelä.

Tsekkitähti pääsi näpäyttämään suomalaistrioa lauantaina, kun joukkue kaatoi Leijonat Karjala-turnauksessa maiden yhteenotossa.

– Se oli erityinen voitto minulle. Vastassa oli monta tuttua ja ottelussa oli paljon pelissä. Nautin pelaamisesta ja onneksi homma kääntyi meille, Krejcik miettii.

Puljujärvi ja Krejcik ottivat kaukalossa lauantaina pariin otteeseen yhteen.

– Pulju antoi minulle pari taklausta kyynärpäällä ja niistä pitää jutella kahdestaan. Sellaisia ei ollut helppoa hyväksyä, Liigassa pakkien pistepörssin viidettä sijaa hallussaan tehoin 4+8=12 pitävä puolustaja veistelee.

Lauantainen voitto ja kenties Karjala-turnauksen voitto Kärppien suomalaistrion kotiyleisön edessä antavat oikeudet piikittää Puljujärveä, Lammikkoa ja Niemelää seurajoukkuepaidassa?

– Ehkä pienesti ainakin voipi kuittailla. Katsotaan, 28-vuotias MM-pronssimitalisti heittää.

Liigakausi jatkuu tiistaina kello 18.30 alkaen ottelulla KooKoo-HPK. Kärppien osalta kausi jatkuu perjantaina Pelicansin vieraana Lahdessa.

PALAA KARJALA-TURNAUKSEN TUNNELMIIN LUKEMALLA MM. SEURAAVAT JUTUT:
Liigan teholinko avasi pistetilinsä myös maajoukkueessa maagisen syöttökuvion seurauksena – Tre Kronor herättää erityisiä tunteita: ”Hienoa oli kaataa Ruotsi”

Kaksi suomalaispelaajaa onnistui Karjala-turnauksessa erityisen hyvin ja yksi erinomaisesti – tässä ovat tähdistöketjumme ja MVP-pelaaja

Leijonatähti ihmetyttää Liigassa – viime kaudella kuusi maalia tehnyt hyökkääjä iskee pisteitä liukuhihnalta MM-kullan jälkeen: ”Voi olla, että se alitajunnassa vaikuttaa”

KHL:n maalipörssin kärjessä jättiyllättäjä – NHL:stä palannut maalilinko todistanut olevansa poikkeuksellinen venäläispelaaja

Arvokisamitalisti häkellyttää seurajoukkueessa pisteillään – ”jäynäyttikö” hän nyt Leijonissa joukkuekaveriaan? ”Koitin jotain pientä keksiä”