Pelaaja-agentiksi tekeytynyt huijari lupasi kiekkojuniorille NHL-siirtoa – lopputulos oli vanhemmille järkytys!
Venäläislehti Championat uutisoi Moskovassa tapahtuneesta erikoisesta kiekkolupauksen vanhempien kavalluksesta.
Kaksi viikkoa Jastreby Moskovan jääkiekkoakatemiasta valmistumisen jälkeen, 18-vuotiaan Rinat Gazizovin vanhempia lähestyttiin venäläismiehen toimesta, joka oli esittäytynyt heille ”kirjallisen todistuksen” kanssa pelaaja-agenttina.
”Pelaaja-agentti” oli kertonut vanhemmille seuranneensa heidän poikaansa jo pitkään, ja että hän pitää poikaa lupaavana pelaajana. Muutama päivä tapaamisen jälkeen, mies oli luvannut järjestää suhteillaan Gazizoville siirron NHL:ään, kunhan vanhemmat maksavat hänelle ennakkona 1,5 miljoonaa ruplaa (n. 21 150 euroa).
Vanhemmat uskoivat miehen puheita ja alkoivat välittömästi etsimään vaadittua rahasummaa. Vanhemmat päätyivät lopulta myymään asuntonsa, jotta tarvittava ruplamäärä saatiin kasaan.
Lopputulos oli kuitenkin järkytys, sillä Gazizov ei koskaan päässyt Pohjois-Amerikkaan ja ”pelaaja-agentti” oli kadonnut teille tietämättömille. Poliisin kerrotaan vieläkin etsivän huijaria.
Gazizov pelasi viime kaudella Jastreby Moskovan joukkueessa Venäjän alle 18-vuotiaiden sarjassa 17 ottelua hyökkääjälle vaatimattomin tehopistein 3+0. 180-senttinen nuorukainen oli viime kesänä ensimmäistä kertaa varauskelpoinen NHL:ään.
LUE MYÖS:
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”