Winnipeg Jetsin 18-vuotias suomalaispuolustaja Ville Heinola on ottanut täyden hyödyn irti kanadalaisseuran alkukauden puolustajavajeesta.

Kesällä kolme runkopuolustajaansa menettänyt Jets joutuu tällä hetkellä tulemaan toimeen ilman uransa jatkoa pohtivaa Dustin Byfuglienia, minkä lisäksi Nathan Beaulieu palaa kaukaloihin vasta kuukauden päästä. Myös Sami Niku on vasta palailemassa pelikuntoon.

Jetsin kesän ykkösvaraus Heinola onkin napannut paikan seuran puolustuksesta – ja millä tavalla: nuorukainen on merkkauttanut kahteen ensimmäiseen peliin kaksi syöttöpistettä, minkä lisäksi suomalaisen ennakkoluuloton ja rohkea pelaaminen on kerännyt kosolti ylistystä kriittisessä kanadalaismediassa.

Winnipeg Pressin toimittaja Mike McIntyre pitääkin jo tässä vaiheessa kautta todennäköisimpänä vaihtoehtona sitä, että Heinola jatkaa Jetsin mukana myös yhdeksän pelin jälkeen. Tämä tarkottaisi samalla tulokkaan ensimmäisen sopimusvuoden astumista ”palamista” tähän kauteen.

– Jos suomalainen jatkaa nyt nähtyjä otteita, ei ole mitään mahdollisuutta sille, että hänet syrjäytettäisiin kokoonpanosta huolimatta siitä, ketkä puolustajista palaavat takaisin, McIntyre lataa.

Uskotko Heinolan säilyttävän pelipaikkansa myös alkukauden jälkeen? Keskustele aiheesta Jääkiekon olohuone -ryhmässä.

LUE MYÖS: Edmonton-tähden loukkaantuminen pakottamassa seuran siirtomarkkinoille? Lähde: ”Puljujärvi paras myyntivaltti”

LUE MYÖS: Lähde: Tähtipakin tilanne yhä auki – Winnipeg Jets etsii jo tuuraajaa Dustin Byfuglienille?

LUE MYÖS: NHL-seuran palkkakeisari heitettiin tylysti katsomoon – pelit seurassa pelattu?

LUE MYÖS: Don Cherry heti vauhdissa: haukkui Toronto Maple Leafsin – tässäkö syy menestyksen puutteelle?