CHL:ssä muhii jättipaukku – jatkopaikka tarjolla todella eksoottisen kiekkomaan joukkueelle
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekon CHL:n alkulohko C:ssä muhii jättipaukku. Augsburg, Luulaja ja Belfast ovat kahden pelatun ottelun jälkeen neljässä pinnassa ja jumbo Liberec pisteittä.
Mikä se jättipaukku sitten on? Se, että jatkopaikassa on siis saksalaisen Augsburgin ja ruotsalaisen Luulajan lisäksi kiinni isobritannialainen Belfast.
Joukkue nöyryytti torstaina tsekkiläisjoukkue Libereciä ja lauantainakin se onnistui vääntämään pisteen Augsburgilta hävittyään vasta jatkoilla.
Vaikka Belfast onkin brittijoukkue, on sen pelaajisto varsin kansainvälistä. Torstaina kokoonpanossa viiletti kuusi brittiä ja 14 muun maan kansalaista. Lauantaina rosterissa oli viisi oman maan pelaajaa.
Belfastin tehokkain avausviikonloppuna oli yhdysvaltalainen Jordan Smotherman (arkistokuvassa) tehoin 1+2=3. Hyökkääjä edusti liigajoukkue Pelicansia kaudella 2014-15.
Mahdollista jatkopaikkaa voi pitää jättiyllätyksenä, vaikka joukkue nyt onkin kansainvälinen. Isobritannialainen joukkue kun ei lähtökohtaisesti vedä puoleensa esimerkiksi kovimpia mahdollisia vahvistuksia.
Briteissä jääkiekko on nousussa. Maa säilytti viime toukokuussa paikkansa sensaatiomaisesti MM-kisojen A-sarjassa pudottamalla Ranskan 1A-divisioonaan.
CHL-kausi jatkuu sunnuntaina. Toimituksemme on paikalla Lahdessa, jossa Pelicans kohtaa Lausannen kello 19 alkavassa ottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!