Tuukka Rask masensi Sebastian Ahon ja kumppanit mielipuolisella tempulla – ”On ollut hämmästyttävä”
Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask on NHL:n kuumin suomalaispelaaja, tai kenties kuumin kaikki pelaajat huomioiden. Tähtivahti on ollut yksi suurimmista syistä siihen, miksi Bruins on enää voiton päässä Stanley Cupin loppuotteluista.
Keskiviikon vastaisena yönä joukkue kaatoi Carolina Hurricanesin luvuin 2-1 suhteellisen tiukan taistelun päätteeksi. Maalivahdeista Rask joutui virkaveli Curtis McElhinneytä kovempaan tulitukseen.
Suomalaiselle kirjattiin kunnioitettavat 35 torjuntaa. Kivenkovassa tikissä oleva torjuja valittiin kamppailun ykköstähdeksi ja lisäksi Rask nautti joukkuekavereidensa kehuja taiston tauottua.
– Rask on aina rauhallinen ja ”kasassa”. Juuri nyt hän on tikissä. Hän on ollut hämmästyttävä. Hän on suuri tekijä sille, miksi olemme tässä tilanteessa nyt, Bruinsin toinen tärkeä palanen, ykkössentteri Patrice Bergeron ylisti NHL:n nettisivujen mukaan.
Mielipuolinen temppu
Rask masensi Sebastian Ahon, Teuvo Teräväisen ja kumppanit kaikkein pahiten jo avauserässä. Siinä hän otti mielipuoliset 20 torjuntaa. Toisessa erässä koppeja kertyi vain viisi ja viimeisen kaksikymppisen aikana 10 kappaletta. – En pitänyt siitä, kuinka pelasimme avauserässä, päävalmentaja Bruce Cassidy painotti voitosta huolimatta. Luotsi kehui Canesia. – Yritimme hyökätä, ja torjua heidän aggressiivisuuttaan. Tarinan teema oli se, että selviydyimme ensimmäisestä erästä tässä pelissä. Boston pääsee yrittämään sarjan katkaisua ensimmäisen kerran Suomen aikaa perjantaiyönä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n