Sami Kapasen sopimus Luganoon varmistui – KalPa pestasi tilalle odotetun nimen!
Kuva: Juha Tamminen
Kuopiolaisen KalPan päävalmentajana kahden kauden ajan Liigassa toiminut seuran pääomistaja Sami Kapanen siirtyy ensi kaudeksi Sveitsin liigan Luganon peräsimeen.
Kaksivuotisen sopimuksen Sveitsin suurseuran kanssa solmineen Kapasen paikan KalPan päävalmentajana ottaa odotetusti Tommi Miettinen.
– Olen kiitollinen KalPa-yhteisölle menneistä vuosista valmentajana. Yhteinen tie on ollut hieno ja kehittävä. Nyt eteen tulleen tilaisuuden hetkellä koen olevani valmis ottamaan seuraavan askeleen urallani, Kapanen kertoo KalPan tiedotteessa.
KalPan pääomistajana toimivan Kapasen siirtyminen Sveitsiin ei vaikuta miehen itsensä mukaan kuopiolaisseuran päivittäiseen tekemiseen.
– Jo viimeisen kahden vuoden aikana olen omistajana ollut poissa KalPan toiminnan päivittäisestä arjesta ja keskittynyt valmennustyöhön. Sama rutiini jatkuu toimitusjohtajan, toimiston ja hallituksen osaavissa käsissä, mies avaa.
KalPan uutena päävalmentajana aloittavan Miettisen sopimus on mallia 2+1 vuotta. 43-vuotias Miettinen toimi tällä kaudella Mestis-seura IPK:n päävalmentajana.
Miettinen on KalPalle jo ennestään tuttu mies, sillä ex-pelaaja on toiminut seurassa aiemmin edustusjoukkueen apuvalmentajana sekä myös A-junioreiden päävalmentajana.
– Innostus on valtava tämän uuden pestin myötä, ja haaste tulee olemaan kova, mutta koen, että olen valmis sen vastaanottamaan, Miettinen kommentoi pestiään seuran tiedotteessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä leivottiin 54 miljoonan dollarin jättisopimus!
- Pelottava loukkaantuminen nuorten MM-kisoissa – superlupaus kannettiin paareilla pois kaukalosta
- Kanada törttöili MM-kisoissa: kapteeni läpsytteli vastustajan takalistoa ja kättely jäi välistä
- Kärppien kärsimykset saivat jatkoa! Kahdella paikkakunnalla iskettiin hattutemput
- NHL-toimittajalta karu paljastus: Toronto heittänyt pyyhkeen kehään?
- Tapparalle surkea uutinen – pistepörssin kärkimies sivussa
- Ässät: huippu-uutinen!
- Nuorten Leijonien hyökkääjälle huipputärkeitä onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Suomen NHL-kohulupaus löysi viimein uuden seuran
- Näin Lauri Mikkola arvioi Nuorten Leijonien kehityskohteita: ”Välillä meni vähän pelailuksi”
- Jori Lehterä: iso uutinen
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Joulutodistukset jaettu! Tässä on Liigan syyskauden tähdistökenttä
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- HIFK tiedottaa: kaksi uutta vahvistusta!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!