Liigan puolivälierien tähdistökentät: Pelicans – HIFK
Kuva: Juha Tamminen
Liigan puolivälierät ovat takanapäin, ja neljä jäljellä olevaa joukkuetta valmistautuvat jo pian alkaviin välieriin. Mitaleista tällä kaudella taistelevat Kärpät, Tappara, HPK ja HIFK.
SuomiKiekko-sivusto perkasi kaikki puolivälieräparit ja kokosi jokaisesta omat tähdistökenttänsä.
Pelicans – HIFK
Maalivahti: Juho Olkinuora, Pelicans Juho Olkinuora piti lahtelaiset mukana monessa ottelussa, jossa HIFK oli kuskin paikalla. Pussinokkien putoaminen ei todellakaan jäänyt maalivahtipelistä kiinni. Ainut miinus tulee sirkusmaisesta mailapelaamisesta. Vasen puolustaja: Kyle Quincey, HIFK Runkosarja oli NHL-statuksen Kyle Quinceylle hienoinen pettymys. Pudotuspeleissä kanukki näytti kuitenkin isännän elkeitä. Laukoi ahkerasti ja menestyksen nälkää riitti. Mätti lopulta kuudessa ottelussa tehot 1+4. Oikea puolustaja: Oliwer Kaski, Pelicans HIFK onnistui pääasiassa pelaamaan Oliwer Kasken pois parhailta paikoilta. Silti Pelicans-pakki oli vaarallinen välittömästi saadessaan vain kiekon. Tästä kertovat tehot 2+2. Vasen laitahyökkääjä: Erik Thorell, HIFK Erik Thorellin pelikunto alkoi hyytyä sarjan edetessä, mutta hän oli jatkuvasti vaarallinen kentällä ollessaan. Iski tärkeän osuman sarjan viimeisessä ottelussa läpiajosta. Kuuden ottelun aikana yhteensä syntyi tehot 1+3. Keskushyökkääjä: Hannes Björninen, Pelicans Kapteeni Hannes Björninen oli Pelicansin taistelun ruumiillistuma. Nautti läpi sarjan suurta peliaikaa ja kaapi jatkuvasti aloituksia. Björninen oli myös joukkueensa tehokkaimpia pelaajia tehoilla 2+2, mutta hänen arvonsa on paljon näitä lukemia korkeampi. Oikea laitahyökkääjä: Joonas Rask, HIFK Joonas Rask oli ehdottomasti ottelusarjan paras hyökkääjä. Etenkin ensimmäisissä otteluissa Rask huokui halua ratkaista ja pääsi rankaisemaan useammasta komeasta yksilösuorituksesta. Hän oli isoin piikki Pelicans-puolustuksen lihassa kaikkien kuuden ottelun ajan. LUE JUTTUSARJAN MUUT ARTIKKELIT: Liigan puolivälierien tähdistökentät: TPS – HPK Liigan puolivälierien tähdistökentät: Kärpät – IlvesLUE MYÖS:
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin