Lähde: NHL-seura kauppaamassa tähtipuolustajansa pakon edessä? Taustalla kaksi isoa syytä
NHL:n pudotuspeleihin valmistautuvan Boston Bruinsin seurajohto joutuu kesällä isojen päätösten eteen välttääkseen palkkakatto-ongelmat tulevaisuudessa.
Puolustajista 21-vuotiaan Charlie McAvoyn sekä 22-vuotiaan Brandon Carlon tulokassopimusten umpeutuessa kauden jälkeen seurajohto on pakotettu tekemään peliliikkeitä muutoin todella kalliiksi karkaavan pakkipäänsä kulurakenteen suhteen.
Bruinsin on pakko ajatella tulevaisuuttaan ja tarjota nuorelle puolustajakaksikolleen pitkät ja massiiviset jatkosopimukset. Tämä puolestaan saattaa tietää The Hockey Writersin mukaan lähtöä 27-vuotiaalle ylivoimaspesialisti Torey Krugille, joka kuittaa vielä tulevasta kaudesta 5,5 miljoonan dollarin jättitienestit.
64 pelissä 53 (6+47) tehopistettä iskenyt Krug olisikin Bruinsin kannalta houkutteleva vaihtonappula useiden NHL-seurojen etsiessä riveihinsä ylivoiman pyörittäjäksi soveltuvaa huippupuolustajaa. Krug on kerännyt tällä kaudella Bruins-puolustajista tasakentällisin vasta neljänneksi isoimmat peliminuutit, mikä korostaa miehen roolia ennen kaikkea miesylivoimassa.
5,5 miljoonaa dollaria kaudessa nelospakin ruutua tasakentällisin hoitavan puolustajan palveluksista tuntuu kieltämättä kovalta summalta, joten Krugin vaihtoarvon ollessa tällä hetkellä todella korkealla Bruinsin GM Don Sweeney saattaakin olla enemmän kuin valmis painamaan liipaisinta Krugin kohdalla tulevan kesän aikana vahvistaakseen hyökkäystään sekä tehdäkseen tilaa McAvoyn sekä Carlon massiivisille jatkosopimuksilla.
LUE MYÖS: NHL-supertähden maali tiesi koko katsomolle ilmaisia Big Maceja – fanit huusivat kuorossa huvittuneen sankarinsa nimeä!
LUE MYÖS: Yllätysuutinen! Entinen HIFK-vahti nostettiin NHL-joukkueen mukaan – debyytti edessä?
LUE MYÖS:
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin