Jatkopahvin tehnyt Leijonien potentiaalinen maalilinko yllätti maajoukkuessa – KooKoon kotihalli toinen yllättäjä
Kuva: Juha Tamminen
KOUVOLA. MM-kisoihin valmistautuva Leijonat sai Liigan pronssiottelun jälkeen osakseen iloisia uutisia, kun potentiaalinen maalilinko Niko Ojamäki liittyi tuoreesta pronssijoukkue Tapparasta maajoukkueen matkaan.
Torstaina Ruotsin reppuun tehot 1+1 tehnyt hyökkääjä on parhaimmillaan todella pelottava maalitykki. Esimerkiksi vuoden alussa hän kiskoi jopa neljä osumaa KalPaa vastaan kirvesrintojen liigapelissä.
– On se hienoa. Onnistumiset ruokkivat ainakin itseäni eniten, Ojamäki sanoo viitaten torstain maaliinsa.
Tappara-hyökkääjän mukaantulo tiedetyn potentiaalin takia on taatusti iloinen asia suomalaiselle kiekkoväelle. Vaikka Tapparan kausi päättyi lievään pettymykseen, oli maajoukkueen mukaan hyppääminen lopulta ilmeisen helppoa.
– Totta kai siinä oli se pronssipeli, siihen nyt ladattiin, mitä ladattiin… Ennen pronssipeliä tuli ilmoitus maajoukkueesta. Pystyin valmistautumaan aika hyvin, enkä päästänyt irti kunnolla. Siinä oli pieni odottaminen.
Maajoukkue on kuitenkin unelma suurelle osalle.
– Juu totta kai.
MM-koneeseen?
Kun Ojamäen kanssa ottaa puheeksi hänen sopimustilanteen, muuttuu ilme pelaajan kasvoilla jollain tavalla toisenlaiseksi. Pelaajan pahvi Tapparan kanssa loppui tähän kevääseen, eikä tästä jatkosopimuksesta oltu vielä tiedotettu toimittajan ja Ojamäen jutellessa torstaina. Hyökkääjä ei ole vaivautuneen oloinen, kun jutun kirjoittaja kysyy, mitä Niko Ojamäen elämässä tapahtuu seuraavan kuukauden aikana. – En tiedä. Katsotaan, mitä tässä maajoukkueessa tapahtuu. Tietysti MM-kisat ovat seuraava etappi, niihin on tähtäys. Pari viikkoa leiritystä ja sitten alkavat kisat – katsotaan sitten, mikä on homman nimi. Ja miksipä olotila olisi vaivautunut. Laidassa viihtyvä 23-vuotias hyökkääjä, ja tuoreen jatkosopimuksen tekijä painoi torstaina Suomen paidassa tehokkaasti ilmiömäisen villin ja äänekkään kouvolalaisyleisön edessä. – Vähän jopa Kouvola yllätti. Oli tosi hyvä fiilis. – KooKoon peleissä ei vielä ainakaan ole ollut tällaista, hyökkääjä veistelee viitaten otteluun, jota seurasi yli 4 000 silmäparia. Onko Ojamäellä sellainen tunne, että jalka pysyy Slovakiaan matkaavan lentokoneen oven välissä? – On on. Sitä ollaan ennenkin testattu. Ainakin itse tuntuu, että pysyy pelissä mukana hyvin, maajoukkueessa ensimmäisen kerran kaudella 2015-16 pelannut hyökkääjä arvioi. LUE MYÖS HARRI PESOSEN HAASTATTELU: Suomi kuritti Ruotsia uskomattomalla tavalla – pelissä silti paljon epäkohtia: ”Jäi vähän p*ska maku…”LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä