Onko Tappara etsimässä uutta vahvistusta? Näin vastaa Kari Jalonen
Tapparan puolustaja Juho Piiparinen, 18, kutsuttiin yllättäen Vegas Golden Knightsin harjoitusleirille. Hänen pelinsä Liigassa ovat tältä erää todennäköisesti ohi, sillä Vegas haluaa Piiparisen mieluummin pelaavan OHL:ssä suuremmassa roolissa London Knightsin paidassa.
SuomiKiekko kysyi tiistaina Tapparan päävalmentaja Kari Jaloselta, onko Tappara etsimässä siirtomarkkinoilta korvaajaa Piipariselle.
– Meillä löytyy omista Joona Karvonen. Hän on pelannut Mestistä Nokialla. Hän hyppäsi meidän harjoitusrinkiin heti mukaan. Ei olla tällä hetkellä markkinoilla, Jalonen kertoo.
Viime kaudella Karvonen kiekkoili Tapparan A-nuorissa. 42 ottelussa hän summasi tehot 5+13=18.
Jalonen olisi mielellään pitänyt Piiparisesta kiinni, mutta on iloinen pelaajan puolesta ja toivotti nuorukaiselle onnea Pohjois-Amerikkaan.
– Piiparisen kohdalla meillä ei ollut sananvaltaa. Meillä oli tiedossa, että tällainen mahdollisuus on. Vegasin puolelta tuli koko ajan painetta, että hänet haluttaisiin sinne juniorisarjaan. Juttelin hänen kanssaan eilen pitkään ja hän oli tavallaan tyytyväinen, että oltaisiin häntä haluttu kehittää ja viedä eteenpäin. Mutta maailma on tällainen. Ne, joilla oikeudet on, käyttivät oikeuksiaan.
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Ässät teki tärkeän kiinnityksen – entisen NHL-hyökkääjän tulevaisuus selvillä
- Venäjän MM-paluu aiheutti hurjan kritiikkivyöryn – kisaisäntä löi pöytään rajun uhkauksen
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Kultaleijona rajun ryöpytyksen kohteena Sveitsissä – toimittajalta murska-arvio
- JYP rysäytti merkittävän sopimusuutisen – pitkäaikainen luottomies jatkaa seurassa
- Kärpät kiinnitti lupaavan puolustajan pitkällä sopimuksella – latasi kovan tavoitteen!
- Historialliset sopimustarjoukset jäivät pöydälle Sveitsissä – suomalainen tähtikaksikko vaihtaa maisemaa!
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus nousi sankariksi – ohjasi NHL-uransa avausmaalin!
- Aitio: Liigan kärkiseuran valmentajan pätevyys tyrmättiin – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Ilvekseen haluaa kaksi paluumuuttajaa – Raimo Helminen avainasemassa!
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Sveitsistä hurja tieto – suomalaiselle tähtikaksikolle historialliset sopimustarjoukset!
- Urheilucast: Jokerit tavoitteli nimekästä vahvistusta – Tappara iski väliin!
- Urheilucast: Tapparan päävalmentajalta nolo hätätempaus – ”Suorastaan katastrofaalinen”