Käänteitä on riittänyt: Liiga-joukkueen kausi uhkaa päättyä täydelliseen fiaskoon – pudotuspelipaikka ei enää omissa käsissä
Kuva: Juha Tamminen
JYP kärsi lauantaina murskaavan 0-6-tappion SaiPan vieraana.
Tappio tiesi jyväskyläläisseuralle samalla suistumista erittäin hankalaan asemaan.
Joukkue majailee parhaillaan Liigan runkosarjassa viimeisellä pudotuspeleihin vievällä paikalla kymmenentenä kerättyään tähän mennessä 80 pistettä, mutta Vaasan Sport hengittää niskaan vain kahden pisteen päässä.
Kaiken lisäksi Sportilla on runkosarjassa vielä kaksi ottelua jäljellä, kun JYPillä pelejä on ainoastaan yksi.
JYP kohtaa viimeisessä ottelussaan tiistaina KooKoon, eikä välttämättä edes kolmen pisteen voitto tuossa kamppailussa riitä playoffseihin, vaan joukkue saattaa tarvita apua Sportin kahdelta viimeiseltä vastustajalta, Kärpiltä ja Pelicansilta.
– Tiistain tavoite on selkeä. Asia on kuitenkin myös niin, että meidän ei kannata murehtia niitä asioita, mihin me ei voida itse vaikuttaa. Urheilun tärkein juttu on tehdä niitä asioita, joihin pystyt itse vaikuttamaan, JYPin valmentaja Jukka Ahvenjärvi totesi seuran nettisivulla lauantain tappion jälkeen.
Yhtenä sarjan suosikeista kauteen lähteneen JYPin vuodesta ei ole puuttunut käänteitä.
Tammikuun puolivälissä joukkue erotti päävalmentajansa Lauri Merikiven ja penkin taakse hyppäsi jyväskyläläiset keväällä 2009 mestaruuteen luotsannut Risto Dufva.
Tämän lisäksi urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari hyppäsi suoraan lennosta tammikuun lopulla Jukureihin (lue uutinen täältä) ja lähes koko kauden sairauslomalla ollut toimitusjohtaja Aku Vallenius jätti puolestaan tehtävänsä pari viikkoa sitten.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- Hurja tutkalukema: Tässä on NHL:n nopein pelaaja
- NHL-veteraanin uskomaton teräsmiesputki venyy – nousi kaikkien aikojen kakkoseksi!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SS: Joonas Lyytinen palaa Liigaan!