Paha takaisku! Pudotuspelipaikasta vääntävä liigajoukkue menetti pistelinkonsa sairastuvalle
Kuva: Juha Tamminen
Perjantaina Lahdessa paikalliselle Pelicansille huimin numeroin 4-9 hävinnyt KooKoo koki lauantaisen SaiPa-pelin alla ikävän takaiskun. Joukkueessa kultakypärää pitkin talvea kantanut Malte Strömwall ei pelaa runkosarjakauden viimeisessä Kaakon derbyssä.
Mediassa levisi lauantaina ensiksi tieto, että ruotsalainen olisi yhden ottelun pelikiellossa ”säädyttömän eleen” takia. KooKoo kuitenkin itse otti asiaan kantaa Twitter-tilillään valaisten, että kyseessä ei suinkaan ole kakku, vaan loukkaantuminen.
– Malte Strömwall ei ole sivussa pelikiellon, vaan eilen (perjantaina) tulleen tällin seurauksena, joukkue vahvisti.
Kun tehohyökkääjä oli Pelicansia vastaan huiman tehokas lukemin 1+2=3 ja lisäksi tällä kaudella tehoja on kertynyt jo 46 kappaletta (21+25), on pelaajan sivuun jääminen todellakin ikävä takaisku KooKoolle.
Joukkue on Liigassa viimeistä edellisenä 12 pinnan päässä viimeisestä jatkajan paikasta. Kouvolan ottelu on todella tärkeä myös SaiPalle, joka on viimeistä puolivälieräpaikkaa perässä kaksi pinnaa.
Liigan lauantain kierros starttaa kello 17.
LUE MYÖS:
Satatuhatta euroa! Liigajoukkue löi hintalapun kiinnostusta muualla herättäneelle pistelingolleen
LUE MYÖS:
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”