Patrik Laine yhä pahasti tehoton, jopa suomalaisyllättäjä pisti paremmaksi: Tilastoissa ällistyttäviä faktoja
Winnipeg Jetsin suomalaiset ottivat yöllä roolia joukkueen kaadettua Nashville Predators selvin 5-1-numeroin. Patrik Laine (arkistokuvassa) ja Sami Niku saalistivat yhteensä kolme pinnaa.
Noista tehoista kaikki olivat syöttöjä. Viime yönä tehot 0+1=1 saalistanut Laine on tällä erää taas maalinteon kanssa suurissa ongelmissa, kun hän on osunut nyt yhdeksässä viimeisimmässä ottelussa vain kerran.
Puolustaja Niku puolestaan pisti tuulemaan hänen saalistaessa kaksi syöttöpinnaa ja tehotilastoon täysin mielipuolisen lukeman +4.
Laineen tapaan tammikuussa 2016 nuorten maailmanmestaruutta juhlinut pelaaja saalisti kamppailussa uransa ensimmäiset syöttöpinnat, eikä hän ollut koskaan ennen tehnyt yli pinnaa yhdessä ottelussa. Lisäksi tuo +4 on myös heittämällä paras ottelukohtainen teholukema.
JYPistä pohjoisamerikkalaisiin kaukaloihin singahtanut puolustaja oli tehnyt ennen tätä iltaa NHL:n yhdeksässä pelissä tehot 1+0=1.
Nashvillen veskari Pekka Rinteellä puolestaan oli sysimusta ilta. Hän venyi pikkumustan eteen vain 29 kertaa 34 mahdollisesta torjuntaprosentin jäädessä lukemiin 85,3.
Ottelun maalikoosteen ja tarkemmat tilastot löydät esimerkiksi täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!