Liigan kriisijoukkueen luotsi vaihtui – IS syksyllä: Ensi kaudeksi peräsimeen tulossa tuore maailmanmestari
Liigassa suhteellisen hyvän syksyn jälkeen jo viimeistä edelliseksi vajonnut KooKoo tiedotti kotisivuillaan tiistaina erottaneensa luotsi Tuomas Tuokkolan. Joukkueen peräsimeen nousee KeuPa HT:n Mestiksen mestariksi viime keväänä johdattanut Mikko Heiskanen.
– Joukkueen ja seuran kristallinkirkas tavoite on edelleen pudotuspelipaikka. Kaikki on yhä omissa käsissämme ja nyt keskitymme saamaan parhaan mahdollisen tuloksen irti tällä kokoonpanolla, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa huomauttaa.
Vaikka tiedotteessa ei kerrottu kultaluotsin valmennusajan pituudesta, voisi sen kuvitella olevan loppukauden mittainen. Aiemmin viime syksynä eri lähteet nimittäin viestivät siitä, että KooKoon päävalmentaja ensi kaudesta lähtien olisi Nuoret Leijonat vastikään maailmanmestariksi johdattanut Jussi Ahokas.
Asiasta ensimmäisenä kirjoittanut Ilta-Sanomat muotoili asian näin lokakuun puolenvälin tienoilla.
LUE MYÖS:
Shokki? Syvällä rypevän liigajoukkueen luotsille kenkää, yllätysmestaruutta juhlinut päävalmentaja peräsimeen
Näkökulma: Kultaa sataa! Tämä Nuorten Leijonien ällistyttävä tilasto ei ole enää sattumaa
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jokereissa tapahtui kulissien takana
- Liigan kohutaklaaja tekee paluun
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”