Vau! Kaaoksessa oleva ruotsalaisseura tavoittelee NHL-puolustajaa riveihinsä: ”Hän on vapaa agentti”
Ruotsin Allsvenskanissa pelaava Modo kärkkyy todellista huippuvahvistusta, sillä seuran edustajat ovat tavanneet Winnipeg Jetsissä päättyneellä kaudella pelanneen ruotsalaispuolustajan Tobias Enströmin kanssa. Asiasta kertoo Hockeypuls.
Enströmin agentti Kalle Boden toppuutteli suurinta innostusta, vaikkei kylläkään kieltänyt mahdollisuutta, että Modossa kiekko-oppinsa saanut ruotsalainen palaisi tuttuun seuraan.
– Tobiaksesta tulee rajoittamaton vapaa agentti heinäkuun ensimmäinen päivä. Se tarkoittaa, että kaikki 31 NHL-seuraa ovat vapaat antamaan tarjouksen hänelle ja hänellä on mahdollisuus valita, Boden muistutti.
– Ensimmäistä kertaa hänellä on mahdollisuus astua vapaille markkinoilla ja Tobias merkitty NHL-nimi markkinoilla, joten hän kyllä kuuntelee.
Enströmin NHL-uran päättymisellä on spekuloitu runsaasti viime kuukausina. Ruotsalaisen pelimäärät sekä tehopisteet ovat laskeneet muutaman viime kauden aikana, eikä hänelle enää löytynyt Jets-puolustuksesta hänelle ominaista roolia.
Modo putosi kovista panostuksista huolimatta Allsvenskaniin kauden 2015-16 päätteeksi ja on yrittänyt siitä asti nousua SHL:ään, mutta ilman tulosta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Buffalo Sabres teki uskomattoman tempun! Ukko-Pekka Luukkonen isossa roolissa
- NHL:n floppiseura sai tarpeekseen – radikaali ratkaisu!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!