Mielenkiintoinen hankinta! MM-kisoissa pelaava maalivahti siirtyy Liigaan – ”Iso ase TPS:lle”

© Kuva: Getty Images

Norjan maajoukkueen maalivahti Henrik Haukeland siirtyy ensi kaudeksi Liigaan TPS:n riveihin.

23-vuotias huippulupaus odottaa jo innolla Suomeen pääsyä.

– Se on iso hyppy minulle. Suomi on hieno juttu uralleni. Uskon, että se on oikea askel minulle, Haukeland sanoi Leijonat.comin haastattelussa.

– Liiga on nopea sarja. Ja siellä pelataan hyvää kiekkoa. Joten voin sanoa kuulleni pelkkää hyvää.

Allsvenskanissa Timrå IK:n riveissä tällä kaudella pelannut Haukeland on kehittynyt urallaan kovaa tahtia ja kulunut kausi oli ehdottomasti 188-senttisen torjujan uran paras.

Haukeland nosti kauden päätteeksi huippuotteillaan Timrån Ruotsin pääsarjaan SHL:ään.

– Tämä kausi on ollut epätodellinen. Ruotsissa pelasimme upeasti. Sen ohella olen päässyt torjumaan myös maajoukkueessa. Nyt meillä on saumat päättää kausi hienosti täällä MM-kisoissa, nuorukainen kertoo.

Haukeland pelasi Allsvenkanissa 37 ottelua torjuntaprosentilla 92,9. SHL-karsinnoissa hän tahkosi 10 ottelua huimalla torjuntaprosentilla 93,5.

Tapparaa kolme kautta edustanut Norjan maajoukkuepakki Alexander Bonsaksen on seurannut läheltä Haukelandin uraa ja hän tietää pelitoverinsa olevan kova tekijä.

– Hän on todistanut viime vuosina, että hän on vahva maalivahti. Hän on nostanut jo kahdesti joukkueen Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta pääsarjaan. Se kertoo paljon, Bonsaksen sanoi.

– Hän on nuori kaveri. Mutta hän on todella kylmäpäinen tyyppi ratkaisupaikoissa.

Kaksinkertainen Suomen mestari Bonsaksen näkee Haukelandin sopeutuvan Liigaan loistavasti.

– Hän on iso ase TPS:lle. He nappasivat hyvän maalivahdin. Ja ennen kaikkea hyvän tyypin. Henrik on loistava persoona, joka tekee paljon hommia. Hän on hyvä maalivahti – ja jännittävä vahvistus, Bonsaksen kiteyttää.

Lue Leijonat.comin uutinen kokonaisuudessaan klikkaamalla tästä.