Limpparia ja karkkia pelaajille – Jokerien fysiikkavalmentaja osti herkkuautomaatin tyhjäksi maraton-ottelun aikana
Helsingin Jokerit ei suostunut lähtemään kesälomalle, kun se kaatoi KHL:n pudotuspelien kuolemanottelussa TsSKA:n pitkän ja raastavan illan jälkeen 2-1. Ennätykset paukkuivat, kun Jokerien Mika Niemi pysäytti kellot neljännessä jatkoerässä 142 peliminuutin jälkeen.
Helsinkiläiset eivät osanneet odottaa, että peliä pelattaisiin vielä kuuden tunnin jälkeen avauskiekosta. Valmentajilla oli luonnollisesti isoja haasteita pitää pelaajat kasassa. Vastaavaan ei joukkueen fysiikkavalmentaja Hero Mali ollut koskaan törmännyt.
– En ole itse tehnyt mitään tuollaista, että hermosto olisi ollut aktiivisessa tilassa noin pitkään. Se on kova haaste palautumiselle, Mali kertoo Jokerien sivuilla.
Mali muisteli, että oli tehnyt erilaisia palautusjuomia valmiiksi ennen peliä, mutta varastot tyhjenivät todella nopeasti, eikä syötävää tai juotavaa riittänyt omista tarpeista. Apua lähdettiin hakemaan TsSKA:n kotihallin karkki- ja limsa-automaateista.
– Ostettiin aulassa ollut karkkiautomaatti tyhjäksi. Limsaa ja suklaapatukoita vedettiin siinä lopussa. Kunhan saatiin jotakin energiaa sisään.
TsSKA saapuu vierailemaan Helsinkiin lauantaina ja yrittää uudelleen katkaista ottelusarjan edukseen. Voitolla Jokerit nousisi tasoihin ja siirtäisi ratkaisun game seveniin maanantaille.
– Toivottavasti saatais kolmessa erässä poikki, mutta pelataan niin monta kuin tarvitaan, maalivahti Karri Rämö sanoi.
LUE MYÖS:
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”