Tamperelaislähtöinen alle 18-vuotiaiden maailmanmestari Joona Koppanen aloitti kuluvan kauden Ilveksessä, mutta siirtyi taannoin AHL:ään Providence Bruinsin sotisopaan.

Alku on ollut myöhään sunnuntaina kolmannen ottelunsa uudessa joukkueessa pelanneelle hyökkääjälle haastava.

Boston Bruinsin kesän 2016 viidennen kierroksen varauksen tehot nimittäin näyttävät edelleen kiikareita. Lisäksi Koppanen jäi asteen verran pakkaselle pelissä, jossa Providence kellisti Bridgeport Sound Tigersin numeroin 4-1.

Erikoista tehottomuudessa on se, että Providence on kuitenkin näiden kolmen kamppailun aikana paukuttanut yhdeksän maalia.

Lisäksi pitää muistaa se, että Koppanen päätti liigakauden Ilveksessä lupaavasti kahden pelin maaliputkeen – ennen noita osumia hän ei ollut tehnyt yhtäkään häkkiä kotimaan pääsarjassa.