NHL:n megatähti yllätti! Heitti hanskat jäähän ja iski moukaria vastustajan naamaan – ”Mitä hän ei muka osaisi tehdä!?”
St. Louis Bluesin ja Edmonton Oilersin välisessä keskiviikon välisenä yönä pelatussa ottelussa kiehahti tunteet oikein kunnolla toisessa erässä.
Oilersin puolustaja Matthews Benning yritti taklata Bluesin tähtihyökkääjää Brayden Schennia vastapalloon polvella, mutta sensaatiomaista kautta pelaava Schenn onnistui juuri ja juuri väistämään niitin.
Schennin ketjutoveri, venäläinen maalitykki Vladimir Tarasenko hyökkäsi välittömästi Benning luokse ja haastoi 23-vuotiaan kanadalaisen tappeluun.
Tarasenko antoi hurjaa kyytiä Benningille ja sai muutaman kovan oikean käden iskun nuorukaisen leukaperiin.
Tappelupukareille annettiin tilanteesta viiden minuutin rangaistukset mieheen.
Tarasenko iski ottelussa kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä, joten tappelun ansiosta, hän sai tililleen Gordie Howe -hattutempun, eli hän pystyi kirjaamaan samassa pelissä vähintään yhden maalin, syötön ja tappelun.
Gordie Howe -hattutemppu oli kolme tappelua urallaan myllyttäneelle venäläistähdelle NHL-uran toinen. Tarasenko on tehnyt aina maalin NHL-ottelussa, kun hän on tapellut.
– Mitä Tarasenko ei muka osaisi tehdä! Mukaan lukien Gordie Howe -hattutemppuja, Bluesin Twitter-tili hehkutti myllytyksen jälkeen.
Blues voitti ottelun lopulta murskaavasti 8-3.
There's nothing Vladimir Tarasenko can't do. Including Gordie Howe Hat Tricks. #stlblues #BluesSocial
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Jokereille tuntuva kolaus ennen Liiga-avausta – iso nimi sivuun
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- TSN: NHL-supertähti voisi jättää koko kauden väliin – hurja skenaario pöydällä
- Jokerit tiedottaa: kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Sveitsistä kova uutinen – suomalainen tehopuolustaja valittiin kapteeniksi!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen – siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys