Superjunnun hirmutykki lauloi taas – Jokerien uskomaton voittoputki sai jatkoa
Helsingin Jokerit on aivan hirmuisessa vireessä KHL:ssä.
Narripaidat ottivat jo yhdennentoista peräkkäisen voittonsa, kun Avtomobilist Jekaterinburg kaatui vieraissa maalein 3-1.
Jokerit on hävinnyt KHL-ottelun viimeksi elokuussa. Viidestätoista ottelustaan helsinkiläiset ovat voittaneet peräti kolmetoista. Tappioistakin toinen tuli rankkareilla, Moskovan Dynamolle elokuun lopussa. Näin ollen Jokerit on jäänyt koko kaudella pisteittä vain kerran, hävitessään kauden toisen ottelun SKA Pietarille vieraissa maalein 0-2.
Numero 11 oli muutenkin vahvasti esillä Jokerien illassa. Superjuniori Eeli Tolvanen tykitti hurjalla laukauksella jo kauden 11. osumansa, ja vei Jokerit toisessa erässä ylivoimalla ratkaisevaan 3-0-johtoon.
Myös Tolvasella on vakuuttava putki päällä. 18-vuotias superlupaus on tehnyt pisteitä kuudessa peräkkäisessä ottelussa. Kaikkiaan Tolvasella on kasassa 15 ottelusta jo kunnioitettavat tehot 11+8=19.
Jokerien voiton avain oli juuri tehokas ylivoimapeli. Toisessa erässä myös Olli Palola ja Niklas Jensen osuivat ylivoimalla.
Voit katsoa Tolvasen hirmukudin tästä linkistä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liigan nuori suomalaistähti lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Ei ole totta! Miro Heiskasesta kantautui karmea uutinen
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Mikko Rantanen otti kantaa Antti Pennaseen – kertoo IL:lle: näin Leijonat-luotsi onnistui
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!