Suomalaispuolustaja absurdin tilanteen keskellä NHL:ssä – onko tässä mitään järkeä?
Dallas Starsin riveissä suomalaispuolustaja Julius Honka on tällä hetkellä pahassa välikädessä.
Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heika avasi kummallista kuviota, jonka keskelle 21-vuotias suomalaispuolustaja on joutunut.
Heikalta kysyttiin siitä, pitäisikö Honka lähettää mielummin AHL:ään vai jääkö hän istumaan katsomon puolelle NHL:ssä?
– Jos minulta kysyttäisiin, niin antaisin hänen pelata jokaisessa ottelussa ja hän saisi oppia rauhassa erinäköisistä vaiheista. Se taas voisi näkyä kauden lopulla ja pudotuspeleissä. Toisaalta ymmärrän sen, mitä Stars tässä hakee. Valmentajat näkevät tilanteen tällä hetkellä niin, että Jamie Oleksiak ja Stephen Johns ovat Hongan edellä, kun puhutaan kuudesta kärkipakista. Joten päätös liittyy siihen, että laittavatko he Hongan AHL:n puolelle pelaamaan isoja minuutteja vai pitävätkö he hänet täällä. Esimerkiksi (John) Klingberg (Starsin tähtipuolustaja) oli samanlaisen tilanteen äärellä muutama vuosi sitten ja AHL-aika auttoi häntä kovasti. Toki, hän tuli silloin Euroopasta NHL:ään. Honka taas on pelannut jo 191 AHL-ottelua.
– Stars näkee tämän kuitenkin niin, että on parempi pitää Honka NHL-ryhmän mukana, jotta hän voi harjoitella ja käydä läpi eri asioita apuvalmentajan Rick Wilsonin kanssa. Tämä nähdään tärkeämmäksi kuin muutamat AHL-pelit, Heika selitti.
Tilanne vaikuttaa kuitenkin melko absurdilta. Ei peliaikaa NHL:ssä eikä peliaikaa AHL:ssä.
– Tämä ei voi kestää kauaa, Heika allekirjoitti.
– Veikkaisin, että 10-12 pelin jälkeen Honkaa on pakko peluuttaa NHL:ssä tai sitten hänet pitää lähettää AHL:ään. Häntä ei tarvitse käyttää siirtolistalla (waiverseissa), joten Honkaa voidaan siirellä AHL:n ja NHL:n välillä niin paljon kuin huvittaa.
– Tämä on hieman epävakaa tilanne.
Heikan mukaan Starsin valmennusjohdossa on koettu niin, ettei Honka ole vielä valmis NHL:ään.
– Siitä oli merkkejä olemassa harjoituskauden aikana, sillä hän tekee edelleen liian paljon virheitä. Itse taas antaisin hänen pelata, jotta hän voisi tehdä virheitä ja hän voisi oppia niistä. He kuitenkin yrittävät opettaa häntä niin, että hän katsoo pelejä pressikatsomosta. Samalla hän voi kerätä oppeja harjoituksissa ja videosessioissa.
– Tuo voi olla ihan hyvä idea, jos tuo toimii.
Nuorella pelaajalla pelaamattomuus ei kuitenkaan kuulosta koskaan hyvältä. Varsinkin jos taustalla ei ole mitään loukkaantumisia.
– Emme kuitekaan vielä tiedä, että miten Oleksiak ja Johns pystyvät suoriutumaan vakiominuuttien keskellä. Jos he eivät onnistu, niin voin veikata, että Honka nostetaan silloin mukaan kehiin, Heika ennustaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- MTV: Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!