Yllätyskäänne Leijona-puolustajan sopimustilanteessa – liittymässä KHL-kriisiseuran harjoitusleirille
Kuva: Ilari Isotalo
SuomiKiekko uutisoi aiemmin tällä viikolla Dinamo Moskovan palkanmaksuihin liittyvistä ongelmista, joiden johdosta useat seuran pelaajat kieltäytyivät esimerkiksi joukkueen lääkärintarkastuksista.
Yksi palkkarästeistä kärsinyt pelaaja oli suomalainen maajoukkuepuolustaja Juuso Hietanen, jonka osalta draamaa alkaa olla ohi, uutisoi Sovetski Sport -lehti.
Lehti sai seuran tilanteesta uutta tietoa vieraillessaan Dinamo Moskovan harjoituksissa. Joukkueen päävalmentaja Vladimir Vorobjov kertoi, että Hietanen on päässyt asioista sopuun uuden seurajohdon kanssa ja on liittymässä myöhemmin mukaan joukkueen harjoitusleirille.
Venäläisaviisin mukaan Hietanen ei osallistunut muun joukkueen mukana vielä lääkärintarkastuksiin, koska oli tuolloin Suomessa. KHL:n verkkosivujen mukaan suomalaispuolustajalla on voimassa oleva sopimus, joka kattaa vielä seuraavat kaksi kautta.
Vorobjovin mukaan seuran tilanne näyttää muutenkin valoisammalta. Joukkueella on tällä hetkellä sopimus 27 pelaajan kanssa, joihin kuuluu muun muassa Barys Astanasta haalittu tähtihyökkääjä Dustin Boyd.
Päävalmentajan mukaan myös lisävahvistuksia on luvassa.
LUE MYÖS:
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi