Suomikiekko.com kertoi aiemmin NHL-valmentajien nousseista palkoista. Ei liene epäilystäkään siitä, että valmentajat ovat palkkansa ansainneet siinä kuin pelaajatkin.
NHL:n valmentajalistoilta löytyy toinenkin mielenkiintoinen piirre. Poikkeuksellisen moni NHL-joukkueiden päävalmentaja on nimittäin varsin kokematon siihen verrattuna, mihin aiemmin on totuttu.
Ensi kauden päävalmentajista Buffalo Sabresin Phil Housley, Florida Panthersin Bob Boughner (kuvassa oikealla San Jose Sharksin apuvalmentajana) ja Vancouver Canucksin Travis Green ovat ensikertalaisia NHL-joukkueen päävalmentajana. Kaikkiaan kymmenen luotsia on nyt ensimmäisessä päävalmentajapestissään NHL:ssä.
Näiden lisäksi Phoenix Coyotesin tuore päävalmentaja Rick Tocchet on toiminut päävalmentajana vain kahdella kaudella Tampa Bay Lightningissa sekä apuvalmentajana seitsemällä kaudella neljässä eri seurassa, viimeksi kolme kautta Stanley Cup -voittaja Pittsburgh Penguinsissa.
Vain Dallas Starsin Ken Hitchcock ja Vegas Golden Knightsin Gerard Gallant voidaan laskea erittäin kokeneiksi päävalmentajiksi.
Muuttuneet vaatimukset
Samalla, kun valmentajasukupolvi on nuorentunut, myös valmennusmetodit ovat päivittyneet. Samoin kuin ominaisuudet ja vaatimukset, joiden perusteella seurat palkkaavat valmentajia.
Rick Tocchet on yksi parhaista kommunikoijista, jonka olen tavannut.
Associated Pressin haastattelemien seurajohtajien mukaan tämän päivän ykkösprioriteetti valmentajavalinnassa on valmentajan kyky kommunikoida joukkueen ja yksittäisten pelaajien kanssa. Tämän vaateen myötä valmentajakunta on ikään kuin luonnollisesti nuorentunut.
– Rick Tocchet on yksi parhaista kommunikoijista, jonka olen tavannut. Ei vain jääkiekon parissa, vaan ylipäätään, Coyotesin GM John Chayka perusteli valintaa AP:lle.
– Hän osaa samaistua pelaajiin, hän on hyvin vakuuttava, hän osaa motivoida. Hänen lähestymistapansa voi olla hieman aggressiivinen, mutta siinä on myös isovelimäistä välittämistä, Chayka luonnehtii.
Päivän trendi myös NHL:ssä on yksiölistä eli pelaajista eli ihmisistä huolehtiminen ja näiden vahvuuksien saaminen maksimaalisesti yhteiseen käyttöön. Tässä tehtävässä kommunikointitaidoista on valtavaa hyötyä. Eikä omasta, vakuuttavasta, peliurastakaan haittaa ole uskottavuuden kannalta.
Tocchet, Housley, Boughner, Green ja Gallant ovat pelanneet ns. modernissa NHL:ssä. He kaikki ovat malliesimerkkejä ”pelaajien valmentajista”, joita seurat entistä enemmän haluavat palvelukseensa. Kuvaavaa on, että ”vanhan liiton” valmentat kuten Lindy Ruff, Jacques Martin, Jack Capuano ja Marc Crawford toimivat nykyään apuvalmentajina.
Perusteellinen prosessi
AP:n artikkelin mukaan myös valmentajien palkkausprosessi on muuttunut paljon. Nykyään useimmat seurat ottavat hyvin tarkasti selvää potentiaalisista valmentajistaan ja käyvät läpi suuren määrän kandidaatteja. Mutta tässäkin prosessissa tavat eroavat suuresti.
Panthersin GM Dale Tallon sanoo käyneensä läpi laajan ja perusteellisen prosessin ennen kuin Bob Boughner vakuutti hänet haastattelussa kerralla.
– Olen ollut pelaaja, omistaja, toimitusjohtaja, päävalmentaja, apuvalmentaja. Tunnen tämän pelin ja tämän liigan, ja olen valmis haasteeseen, Boughner itse vakuutti.
Päävalmentajakokemusta Boughnerilla on aiemmin vain junioriliiga OHL:stä.
Coyotesin GM John Chayka sanoo keskustelleensa ainakin 25 valmentajan kanssa, ja Tocchetin olleen näistä paras ”selvällä marginaalilla”. Canucks taas ei haastatellut ketään muita kuin Travis Greenin, joka oli valmentanut farmijoukkue Utica Cometsia neljän kauden ajan.
Buffalo Sabresin GM Jason Botterill taas sanoo puolustajalegenda Phil Housleyn olleen ”ainutlaatuisen pätevä” tehtävään. Housley pelasi NHL:ssä 21 kautta ja peräti 1495 runkosarjan ottelua vuosina 1982–2003.
Vain yhden välivuoden jälkeen Housley siirtyi valmennustehtäviin. Neljän viime vuoden ajan Housley toimi Nashville Predatorsin apuvalmentajana.
Entä auktoriteetti?
Yksi mielenkiintoinen seikka apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi siirtymisessä on auktoriteetti ja asema pelaajiin nähden. Esimerkiksi Tocchet ja Boughner ovat tulleet aiemmissa apuvalmentajapesteissään tunnetuiksi pelaajien auttajina ja eräänlaisina luottomiehenä. Päävalmentajana ei voi ”veljeillä” pelaajien kanssa samalla tavalla kuin apukoutsina.
Se, että tittelini on ”päävalmentaja”, ei tarkoita, että minun pitäisi ottaa etäisyyttä pelaajiin.
Vai voiko?
– Tämä on itselleni miljoonan dollarin kysymys, sillä en halua muuttua ihmisenä. Se, että tittelini on nyt ”päävalmentaja”, ei mielestäni tarkoita, että yhtäkkiä minun pitäisi ottaa tarkoituksella etäisyyttä pelaajiin, Tocchet pohtii.
Jotkut ovat eri mieltä.
– Päävalmentajan täytyy tehdä vaikeita päätöksiä liittyen muun muassa kokoonpanoihin, jääaikaan ja ylivoimakoostumuksiin. Silloin suhteesta pelaajiin tulee erilainen, ja se on ihan luonnollista, Penguinsin päävalmentaja ja täten Tocchetin aiempi ”esimies” Mike Sullivan näkee.
Mutta yksi on varmaa. Uuden sukupolven päävalmentajien lähestyminen pelaajiin ja itse peliin on tervetullut, voisiko sanoa raikas. Tocchet, Housley ja Boughner ainakin myivät seurajohtajille ajatuksen nopeasta ja vapauksia sallivasta pelitavasta.
– En halua ottaa mailaa pelaajieni kädestä. En halua, että he ajattelevat liikaa. Haluan heidän pelaavan. Etenkin nykypäivän NHL:ssä pelaajille on annettava vapauksia pelata, Tocchet sanoo.
Aika näyttää, menevätkö tulokasluotsit visioineen syteen vai saveen.
Harri Pirinen
Twitter: @delharrio10
