John Tortorellalta yllätyspäätös – jättää Vegasin!
John Tortorellan menestyksekäs pesti Vegas Golden Knightsin päävalmentajana on jäämässä lyhyeksi. Maaliskuun lopulla yllättäen Vegasin penkin taakse palkattu veteraaniluotsi vahvistaa jättävänsä seuran kauden jälkeen jälkeen riippumatta Stanley Cupin finaalien lopputuloksesta.
– Kaikki tiesivät jo tullessani, että kesäkuun jälkeen työni Vegasin kanssa on tehty. Teimme päätöksen jo ensimmäisessä tapaamisessamme GM Kelly McCrimmonin kanssa, Tortorella kertoi toimittaja Elliotte Friedmanille.
Paljastus on poikkeuksellinen, sillä Tortorellan alaisuudessa Vegas on marssinut aina Stanley Cup -finaaleihin asti. Seura on enää kahden voiton päässä historiansa toisesta mestaruudesta.
67-vuotiaan valmentajalegendan tulevaisuus NHL:ssä on muutenkin vielä hämärän peitossa.
– En ole edes ajatellut sitä vielä. Olen niin uppoutunut työhöni täällä, Tortorella vastasi ympäripyöreästi Friedmanin uteluihin valmennusuran jatkosta.
Tortorella palkattiin Vegasiin maaliskuun lopulla korvaamaan potkut saanut Bruce Cassidy. Ratkaisu herätti tuolloin runsaasti keskustelua, mutta kiistelty valmentaja on onnistunut hiljentämään epäilijät johdattamalla joukkueen aivan Stanley Cup -voiton kynnykselle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HIFK:n hankinta jäi flopiksi – uusi seura löytyi
- Nyt väläytellään hurjaa ratkaisua – Patrik Laine NHL-supertähden rinnalle?
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Suomalaisjärkäle palkittiin – NHL-sopimus kouraan!
- HS: Fanien raivo roihahti – Jokerit-pomo kertoo, miksi kohuttu ratkaisu tehtiin
- Siirtopommi muhii – Jarmo Kekäläiselle avautui valtava mahdollisuus!
- Matka jatkuu – KalPan tehomiehelle uusi seura!
- NHL-supertähti muutti mielensä – hyväksyi siirron Dallasiin!
- Tommi Kivistö jättää joukkueensa vakavien perhesyiden vuoksi – entinen Liiga-puolustaja värvättiin tilalle
- Ura ohi – Tapparasta ja HIFK:sta tuttu maalivahti lopettaa
- Mikko Rantasen Dallasissa tapahtuu – yllättävä NHL-seura haluaa maalitykin
- Pikkuleijonien ykkösvahti siirtyy rapakon taakse – tässä uusi osoite
- Neuvottelut käynnissä – Rasmus Ristolaisesta kova NHL-huhu
- Tapparan mestarihyökkääjä: uusi seura!
- Urheilucast: Raimo Helmisen tähtipelaaja oli loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan – viime hetken pakit
- Aitio: Patrik Laineesta tipahti karu arvio – ”Ei enää sydäntä pelata”
- SHL-maalivahti siirtyy Liigaan – tässä uusi osoite!
- Tehopuolustaja palaa Liigaan – Expressen: Tässä uusi seura