Päävalmentaja kommentoi John Tavaresin epävarmaa tulevaisuutta – ”Hän on ansainnut oikeuden tehdä päätöksiä”
New York Islanders on mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä joukkueen kapteenin ja ylivoimaisesti tärkeimmän hyökkääjän John Tavaresin tulevaisuus on yhä auki.
Tavaresin sopimus on päättymässä ensi kauden jälkeen, eikä jatkosopimusta ole saatu vielä maaliin.
Islandersin päävalmentaja Doug Weight ei ole huolissaan, vaikka jatkosopimus ei syntyisikään tämän kesän aikana.
– John rakastaa täällä olemista, mutta hän on ansainnut oikeuden tehdä päätöksiä ja fiksuja sellaisia. Hän tekee sen, minkä näkee sopivaksi, Weight muotoilee NHL.comin haastattelussa.
Jo kahdeksan kautta New Yorkissa pelannut Tavares joutuu miettimään tulevaisuuttaan ensi kaudella samaan aikaan, kun hänen joukkueensa haluaa menestyä. Weightin mukaan ammattilaisilla asiat eivät kuitenkaan sekoitu toisiinsa.
– Se ei vaikuta seuraamme. Toivon hänen kirjoittavan jatkosopimuksen heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Jos se ei tapahdu, se ei muuta ajattelutapaani eikä myöskään hänen. Meillä on iso vuosi edessä, emmekä anna näiden asioiden vaikuttaa itseemme henkilökohtaisesti tai joukkueeseen.
Entinen huippupelaaja Weight siirtyi Islandersin päävalmentajaksi kesken viime kauden, ja aloittaa näin ollen ensimmäisen kokonaisen kautensa joukkueen vastuuvalmentajana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: Teemu Pulkkinen virittelee siirtoa Liigaan!
- Mestiksen pistehirmu siirtyy ulkomaille – tässä uusi osoite
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!