NHL-tähtipakki muistelee suomalaispakin urhollisuutta – pelasi vaikka ei saanut paitaa pois päältään
NHL:ssä varsinkin pudotuspelien aikaan monet pelaajat uhmaavat terveyttään ja pelaavat loukkaantumisten kanssa.
Pienet tai jopa isot vammat eivät paljoa pidättele, kun omaa joukkuetta on pakko päästä auttamaan.
ESPN kysyi useammalta nykyään tai ennen NHL:ssä pelanneelta pelaajalta hurjimpia muistoja loukkaantumisten keskellä pelanneista pelaajista.
– Jason Smith Edmontonissa rikkoi ison alueen jalkapöydästään. Hänen jalkansa oli rikki ja hän yritti pelata sen kanssa. Olin että ”jätkä hei, et sinä voi”. Ja hän oli vain ”ehhei”. En pysty edes kuvittelemaan, kuinka paljon se sattui. Se osa on vielä juuri se, mihin tulee painetta. Juuri varpaiden jälkeen iso osa, mihin annetaan painetta kun yrittää luistella taakse tai eteenpäin. En vain pysty kuvittelemaan sitä kipua, kun yrittää luistella tuollaisen kanssa, nykyään NHL:n kurinpidon puolella työskentelevä puolustajalegenda Chris Pronger muistelee.
– Yksi hulluimmista, minkä itse olen nähnyt, tuli vastaan ensimmäisenä pelivuotenani Philadelphiassa. Ian Laperriere sai lämärin suoraan naamaansa ja se vei häneltä noin 15 hammasta. Sitten hän vain tuli takaisin kolmanteen erään. Se oli aika hullua, nykyään Toronto Maple Leafsia edustava James van Riemsdyk kertaa.
Myös suomalaispelaajilta on nähty melkoista urhollisuutta. Heitä esiintyikin pelaajien kertomissa esimerkeissä.
– Teppo Numminen oli yksi kovimmista kavereista, joka ei saanut kunniaa siitä. Hän ja Zbynek Michalek, nuo kaverit pelasivat murtuneiden käsien, jalkojen, sormien kanssa. Ja se mikä tekee heistä kovan, on se, ettei sitä edes tiedä, että heillä on jokin paikka rikki. Jos minulle tulee joku vamma, linkutan pukukoppikäytävällä niin, että kaikki näkevät varmasti sen, Arizona Coyotesin kapteeni Shane Doan naurahtaa.
– Nuo kaverit ovat vaan niin kovia, ettei niitä vammoja aina edes pysty havaitsemaan, Doan antaa arvostusta.
Nummisen lisäksi myös toinen suomalainen puolustajalegenda saa arvostusta.
– NHL-urani alussa pudotuspeleissä erien välissä Toni Lydman ei pystynyt ottamaan omaa paitaansa pois. Huoltajan piti tulla apuun ja nostaa se paita, koska hänen olkapäänsä oli niin pahassa kunnossa. Mutta hän pelasi koko pudotuspelit, eikä missannut peliäkään. Se oli aika hurjaa. Mutta hän on myös paras heppu ikinä, Anaheim Ducksin tähtipakki Cam Fowler hehkuttaa Lydmania.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liigan nuori suomalaistähti lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Ei ole totta! Miro Heiskasesta kantautui karmea uutinen
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Mikko Rantanen otti kantaa Antti Pennaseen – kertoo IL:lle: näin Leijonat-luotsi onnistui
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!