NHL-puolustajan pitkä piina ohi – ensimmäinen maali yli 100 otteluun
Tampa Bay Lightningin puolustajaa Braydon Coburnia, 31, ei tunneta varsinaisena maalitykkinä.
Kauden 2014-15 alusta lähtien järkälemäinen puolustaja on nimittäin saanut aikaan NHL:ssä vain kolme runkosarjamaalia sekä yhden pudotuspeleissä.
Edellisestä helähdyksestä oli ehtinyt vierähtää jo yli vuosi, tarkemmin sanottuna 102 runkosarjaottelua, mutta torstain vastaisena yönä Coburn pääsi jälleen maalin makuun. Kun laskee pudotuspeliottelut mukaan, kuiva kausi oli jo 119 ottelun mittainen.
Coburnin lämäri siniviivalta upposi Calgary Flamesin Chad Johnsonin taakse ottelun toisessa erässä. Maali vei Tampa Bayn 3-1-johtoon ottelussa, joka lopulta päättyi Lightningin 6-3-voittoon.
Edellisen kerran Coburn sai kiekon häkkiin lokakuun lopulla 2015, kun Coburn iski maalin ottelussa Winnipeg Jetsiä vastaan.
Coburn on yhteensä tehnyt tällä kaudella tehot 1+4=5 pelaamassaan 30 ottelussa. Miehen maali- ja piste-ennätys on kaudelta 2007-08, jolloin kanadalainen iski Philadelphia Flyersissa peräti tehot 9+27=36.
LUE MYÖS:
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”