Huikea loikka yliopistosarjasta NHL-seuran ykköspuolustajaksi – ”Hän on epätodellinen”
Troy Stecher on noussut viime peleissä Vancouver Canucksin tärkeimpien puolustajien joukkoon.
22-vuotias Stecher pelasi kolme viime sesonkia yliopistosarja NCAA:ssa. Hän solmi keväällä kaksivuotisen tulokassopimuksen Canucksin kanssa.
Stecherin arveltiin pelaavan pääasiassa AHL:ssä, mutta tilanne on muuttunut osittain Alexander Edlerin ja Chris Tanevin loukkaantumisten myötä.
Varaamaton, 178-senttinen Stecher on joukkueensa lyhin pelaaja ja pelannut vain 13 NHL-ottelua. Siitä huolimatta hän saattaa olla tällä hetkellä joukkueensa paras puolustaja, kirjoittaa National Postin Iain MacIntyre.
– Hänen ei pitäisi pelata noin isoja minuutteja. Mutta hän on kilpailullinen. Se on melko hämmästyttävää mitä hän tekee. Löytäessämme hänet emme uskoneet hänen olevan tuossa nyt. Olemme onnekkaita, Canucksin päävalmentaja Willie Desjardins kehui.
Myös joukkuekaveri Luca Sbisa on vakuuttanut pienikokoisesta kanadalaisesta.
– Kun näin hänet ensimmäisen kerran, niin mietin että ’hänetkö me nappasimme. Hän on aika pieni – parempi olla taitoa’. Hän on yllättänyt minut. Hän on ollut epätodellinen, Sbisa hehkutti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tampere Cup 2026: Ottelut, tulokset, liput
- Pitsiturnaus 2026 - Rauma: Ottelut, tulokset, tv, liput
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan