Leijonien valmentaja puolustaa KHL-suomalaisfloppia: ”6-7 ottelua ei ole mikään tasomittari”

© Kuva: AK Bars
TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!

Leijonien valmentaja Ari Moisanen puolustaa KHL:ssä pahasti flopannutta Jussi Rynnästä.

Moisanen, joka vastasi myös Rynnäksen valmentamisesta Ak Bars Kazanissa, ei sulata kaikkea kritiikkiä.

– Sen voin todellakin sanoa, että Jussi aloitti huonosti. Mutta häntä myös kritisoitiin hieman liian vahvasti. 6-7 ottelua ei ole mikään tasomittari, mutta silti ihmiset päättivät, että hän on huono, Moisanen sanoo Business Onlinelle.

– No okei, ehkäpä nämä ihmiset tietävät jotain, mitä minä en tiedä. Minun mielestäni tällaiset johtopäätökset olivat ennenaikaisia, eikä kukaan nähnyt enää hänen kehitystään huonon alun jälkeen.

Sitä kehitystä ei nähnyt etenkään Ak Barsin päävalmentaja Zinetula Biljaletdinov, joka istutti Rynnästä koko pudotuspelien ajan viltissä. Itse asiassa Rynnäs ei saanut peliaikaa enää ollenkaan vuodenvaihteen jälkeen.

TPS ja Sport ottavat yhteen! Lyö vetoa ja kuittaa talletusbonus!