Tomas Zaborsky löytämässä hurjan vireen – ” Toivottavasti pisteitä alkaa nyt tulla”

© Kuva: Juha Tamminen

HIFK porskuttaa Liigan kärjessä neljän ottelun voittoputkensa turvin. Se murjoi hallitsevan mestarin Kärpät perjantai-iltana kotonaan 5-1, ja joukkueen slovakkitähti Tomas Zaborsky iski ottelussa hyvät tehot 2+1.

Zaborsky kertasi viime aikoja SuomiKiekko-sivustolle.

– Ei ole oikeastaan salaisuutta voittoihin. Olemme palanneet perusasioihin, vältämme virheitä, emme menetä kiekkoja ja pelaamme puolustusalueellamme yksinkertaisesti. Viikko on ollut kova ja olisimme voineet hävitä vaikka kaikki pelit. Lukko on hyvä kotona, Vaasaan on pitkä matka, sitten tuli vastaan Kärpät. Olemme hyvillämme, kun saimme yhdeksän pistettä näistä peleistä, Zaborsky sanoi.

Ennen Zaborskyn mainitsemia otteluita HIFK kaatoi vielä KalPan.

Zaborsky on myös löytämässä itselleen tuttua hyvää pistevirettä. Kuudessa viime pelissä hän on jäänyt ilman tehoja vain kerran, ja pisteitä on tullut tässä jaksossa 4+5.

– Pari asiaa piti saada pelissä järjestykseen. Minulla on ollut ongelmia polveni kanssa. Nyt kaikki on kunnossa, ja pystyn luistelemaan paremmin. Sen takia saan paikkoja enemmän. Toivottavasti pisteitä alkaa nyt tulla, hän tuumasi.

Nautitko pelaamisesta nyt eri tavalla kuin alkukaudesta?

– Totta kai, mutta tärkeintä on, että johdamme ja joukkue pelaa hyvin.

Sarjaohjelma ja –tilanne saavat aikaan sen, että HIFK pelaa peräkkäisinä päivinä kaksi kärkiottelua, kun kolmantena olleen Kärppien jälkeen vastaan asettuu lauantaina Liigan toisena oleva Tappara.

– Mitä enemmän pelejä tulee, sitä yksinkertaisemmin on pelattava. Toistaiseksi olemme tehneet hyvää työtä. Tiukkaa tulee, mutta Tampere ei ole kaukana, eikä matkustus sinne ole paha juttu. Tappara on hyvä joukkue, mutta toivottavasti voitamme, koska he ottivat voiton Helsingissä, Zaborsky sanoi.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen