Mestiksen kärkitaisto tiivistyi entisestään – ”Hieman painetta myös Vaasaan”
Kuva: Ilari Isotalo
Mestiksen runkosarjan voitto tiivistyi lauantaina entisestään, kun TUTO Hockey kaatoi KooKoon kotonaan maalein 2-0.
Kolmen pisteen myötä Sport on enää yhden voiton päässä. Se kiinnostaa turkulaisia suuresti.
– Puhuttiin siitä jo ennen peliä, että kaikki on omissa käsissä, jos tämä voitetaan. Joten todella tärkeät pisteet, ryhmän päävalmentajana toiminut Hermanni Vidman kiitteli taiston tauottua.
Kun kolmantena oleva HCK on jo kymmenen pisteen päästä kärkikaksikosta, tullaan runkosarjavoittaja ratkaisemaan turkulaisten ja vaasalaisten kesken.
Ryhmän maalilla nollapelin eteen 27 kertaa torjunut Tommi Virtanen myönsi taiston motivoivan.
– Kyllähän se on hyvä, että pystytään antamaan myös hieman painetta myös Vaasaan, torjuja pohti.
– Mutta en näe sitä runkosarjan ykköstilaa muuten niin tärkeänä. Siinä saa toki sen yhden kotiedun enemmän, mutta jo sen miettiminen menee turhan pitkälle.
Muuten turkulaisten peli tuntuu rullaavan. Se on hyvä merkki.
– Se on tärkeintä. Varsinkin puolustuspeli tuntuu tiivistyneen hyvin maalivahdin silmin. Se on hyvä juttu, Virtanen tiivisti.
Ilari Isotalo, Turku
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!