Ruotsin NHL-tähti hehkuttaa suomalaisvahtia: ”Huipputyyppi”
Barys Astanassa alkukauden pelannut Ruotsin NHL-tähti Victor Hedman jakaa mielellään kehuja joukkueensa suomalaistorjujalle.
Teemu Lassila vaihtoi täksi kaudeksi seuraa KHL:n sisällä. Kazakstaniin muuttanut suomalaistorjuja on ollut tärkeä tuttu Hedmanille vieraassa ympäristössä.
– Onhan se todella tärkeää, että on edes joku tuttu. Teemu on huipputyyppi. Hän ei juuri puhu ruotsia, mutta olemme pelanneet vastakkain Elitserienissä jokunen vuosi sitten, Hedman kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
Moskovan EHT-turnauksessa tähdistökentälliseen valittu ruotsalaistähti jakoi kehuja Lassilan merkitykselle varsinkin maajoukkuetaukoa edeltäneissä peleissä.
– Hän on varma torjuja. Varsinkin viime aikoina hän on ottanut paljon tärkeitä torjuntoja, jotka ovat auttaneet meidät voittoon.
Nuuskakuriirin hommia
Barys Astanan alkukausi oli vaikea. Tappiot seurasivat toisiaan eikä peli kulkenut alkuunsakaan. Myös isolla rahalla joukkueeseen hankittu Lassila sai paljon kritiikkiä.
– Teemu on moderni torjuja, joka pelaa varmalla tyylillä. Meillä on tällä hetkellä kaksi todella hyvää maalivahtia, jotka ovat auttaneet meitä saamaan pelimme kuntoon. Olemmekin pelanneet varsinkin viimeaikoina hyvin.
Joulu Kazakstanissa on varmasti melkoinen kokemus. Hedman paljasti mielenkiintoisen lahjan, jota suomalaistorjuja odottelee ruotsalaiselta.
– Lupasin itse asiassa hakea kotoa hieman nuuskaa hänelle maajoukkuetauon aikana, joten hän ehkä odottaa jälleennäkemistämme vielä enemmän, puolustaja hekotteli makeasti.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Moskova
Lue lisää Victor Hedmanin alkukaudesta tiistaina SuomiKiekko-sivustolta.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Käykö uhkakuva toteen? Leijonat saattaa romahtaa etuajassa ulos MM-kisoista
- Näkökulma: Leijonilla on MM-kisoissa yksi valtava ongelma
- Näin Jesse Puljujärvi kommentoi Leijonien romahdusta
- HIFK pisti tuulemaan! Vahvistuu kahdella tshekkipelaajalla
- Jukka Jalonen sanoi, mikä Leijonien pelissä tökkii: ”Vähän intoa enemmän kuin älyä”
- Suolaa haavoihin! Näin Ruotsissa kirjoitetaan Leijonien shokkitappiosta
- Ensimmäinen kerta koskaan! Leijonat romahti historiallisella tavalla MM-kisoissa
- MM-nöyryytys! Leijonat romahti Itävallan käsittelyssä – ratkaisu viimeisellä sekunnilla
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Jukka Jaloselta kehut kahdelle Leijonien pelaajalle – kertoi myös huonoja uutisia
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- IL: Ruotsin Stanley Cup -voittaja hehkuttaa Leijonat-pelaajaa: ”Superonnellinen hänen puolestaan”
- Oho! Jokerit jysäytti kerralla tiskiin viisi uutta pelaajasopimusta
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Tappara rysäytti ison uutisen – tähtipuolustaja allekirjoitti vuoden sopimuksen: ”Erittäin tärkeä palanen”
- IS: Raimo Summaselta raju ehdotus – Konsta Helenius ulos Leijonien kokoonpanosta? ”Miettisin todella tarkkaan”
- Kanadan maajoukkue päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun
- Toimittaja: Tärkeä NHL-tähtivahvistus palaa kotiin MM-kisoista
- Jukka Jalonen paljasti: MM-kisojen sääntöjä muutettiin kesken kaiken – ”Ihan naurettavaa!”