Monoa saanut Kari Heikkilä odottaa työtarjouksia – Valko-Venäjän jääkiekkoliitto otti aikalisän
Dinamo Minskistä potkut saanut suomalaispäävalmentaja Kari Heikkilä odottaa uusia työtarjouksia, kuten suomalaisluotsi jo aiemmin ilmaisi.
Heikkilä sai monoa viime viikon perjantaina heikosti sujuneen KHL-alkukauden takia ja samaan syssyyn hän totesi, ettei halua jatkaa myöskään Valko-Venäjän maajoukkueen luotsina. Heikkilän mukaan ei olisi järkevää, että Dinamosta potkut saatuaan hän jatkaisi maajoukkuepestissään (lue uutinen).
Valko-Venäjän jääkiekkoliitto on ottanut Heikkilän tapauksessa aikalisän, sillä se haluaa tarkasti pohtia vaihtoehdot. Heikkilällä on kuitenkin pitkä kontrahti ja se kattaa Valko-Venäjän järjestämät MM-kisat vuonna 2014.
– Olemme neuvotteluyhteydessä ja tällä hetkellä Kari ajattelee asiaa. Olemme ottaneet aikalisän, mutta olemme myös jo miettineet Heikkilän mahdollista korvaajaa. Tämä aikalisä on nyt tarpeen, jotta ymmärrämme missä tilanteessa olemme, Valko-Venäjän jääkiekkoliiton puheenjohtaja Jevgeni Vorsin sanoo Goals-lehdelle.
– 25. lokakuuta – se on vain aikamääre, jonka me nyt tarvitsemme. Luulen, että tämän kuun loppuun mennessä selvitämme monia kysymyksiä. Tähän sisältyy myös Heikkilän asema.
Valko-Venäjän kiekkoliitto hyväksyi aikanaan Heikkilän kaksoispestin, sillä Dinamo Minskissä pelaa useita maajoukkuepelaajia. Viime MM-kisoissa lähes puolet valituista oli juurikin minskiläisseurasta. Mikäli joku SM-liigan seura haluaisi pestata Heikkilän, joutuisi Valko-Venäjän kiekkoliitto uuden tilanteen eteen, sillä tällöin seurapesti ei palvelisi maajoukkueen etua.
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä
