Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
HIFK on lyönyt lusikkansa soppaan kahden Liiga-tähden, Leevi Tukiaisen ja Jere Väisäsen, jahtiin ensi kauden osalta, kertoo Urheilucast.
Podcastia juontavan Esko Seppäsen mukaan kaksikko on herättänyt vahvaa kiinnostusta IFK-leirissä.
– Helsingin IFK on GM Janne Laukkasen johdolla ilmoittautunut mukaan kummankin herran jahtiin. Älä ylläty, mikäli nämä molemmat herrat löytyy (ensi kaudella) ”Edarista”, ellei ulkomaat kutsu, Seppänen kertoo.
Seppänen muistuttaa kuitenkin heti perään, että kaksikosta varsinkin JYP-tähti Tukaisen ensi kauden osoite löytynee silti ulkomailta.
– Pitää ymmärtää, että varsinkin Tukiaisen kohdalla ulkomaat on todennäköisin skenaario. GM Laukkasella sekä (HIFK:n päävalmentajaksi huhutulla) Tommi Niemelällä on kosolti yhteisiä kokemuksia Tukiaisen kanssa.
– Tukiainenhan on jälleen siinä 35-40 uunin tahdissa, joten vaikea on nähdä hänen huomistaan Liigassa, Seppänen jatkaa.
Kaksikosta Kiekko-Espoota edustava Väisänen, 26, on pelannut kuluvalla kaudella 18 ottelua tehoin 9+9=18. Tukiainen on nakutellut JYPin paidassa 16 otteluss yhdeksän maalia ja 10 tehopistettä.
LUE MYÖS: Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Dallasissa suomalaisdraamaa – Miro Heiskanen loukkaantui, Mikko Rantanen teki historiaa
- Venäjä ulos nuorten MM-kisoista – Kanadan pääministeriltä tyly päätös
- Venäjältä raju uhkaus Suomelle – urheiluministeri jyrähti MM-boikotista!
- NHL-seuralta tyly ilmoitus – Brad Lambertille lähtöpassit!
- Venäjän MM-paluulle lisää vastustusta – jo kuusi maata kieltäytyy pelaamasta!
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä