Filppulalle jo kauden 65. piste – Detroit otti jälleen kotiedun Nashvilleltä
Detroit hankki itselleen jälleen läntisen konferenssin nelospaikan, joka oikeuttaa pudotuspeleissä kotietuun, voitettuaa kotonaan Floridan viime yönä 2-1 rangaistuslaukausten jälkeen. Valtteri Filppula syötti Jiri Hudlerin 1-1 tasoitusmaalin kolmannessa erässä ja on nyt koonnut jo 65 pistettä tällä kaudella.
– Oli tärkeää saada se toinen piste, erityisesti kun lähestymme runkosarjan loppua. Pisteet merkkaavat paljon ja se näkyi tämän päivän pelissäkin, sanoi Wings-puolustaja ja kapteeni Niklas Lidström MLiven mukaan.
– Me taisimme olla tasoissa Nashvillen kanssa jatkoajan jälkeen ja sitten saimme sen ylimääräisen pisteen, jolla otimme kaulaa yhden pisteen. Sellainen on ratkaisevaa näin myöhäisessä vaiheessa kautta.
Detroitin aseena oli muun muassa alivoimapeli. Joukkue otti pelin aikana kuusi rangaistusta, joiden seurauksena ei maaleja kuitenkaan päässyt.
– Meidän rangaistusten tappaminen oli omaa luokkaansa. Se onnistui todella hyvin. Se antoi meille mahdollisuuden voittoon, kommentoi valmentaja Mike Babcock.
Kun kautta sekä Nashvillellä että Detroitilla on kolme ottelua jäljellä, jälkimmäisen mahdollisuudet pitää kiinni kotiedusta ovat jälleen heidän omissa käsissään.
Red Wingsin jäljellä olevat ottelut lienevät kuitenkin haastavampia, sillä vastassa on konferenssikakkonen St. Louis vieraissa sekä pudotuspelijoukkueet Chicago ja New Jersey kotona. Nashvillellä puolestaan on jäljellä kolme lännen kärkikahdeksikon ulkopuolista joukkuetta: Minnesota ja Dallas kotona sekä Colorado vieraissa.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- HIFK:n tähtäimessä uusi mies Jori Lehterän tilalle – Janne Laukkanen IL:lle: ”Ei kannata odottaa”
- Jukureista tuttu mies vaihtaa Liiga-seuraa – uusi osoite selvisi
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?