HPK kaappasi Bluesin pelaajia
HPK on tehnyt loppukauden kattavat pelaajasopimukset Aleksi Laakson ja Jere Sallisen kanssa.
HPK:n tiedotteen mukaan Laakso ja Sallinen tulevat Hämeenlinnaan vuokralle Bluesista.
HPK:n pelaajakoordinaattori Janne Laukkanen kehuu molempia 21-vuotiaita Laaksoa ja Sallista yritteliäiksi nuoriksi, jotka kaipaavat uutta mahdollisuutta pieneksi jääneen peliajan jälkeen.
– Laakso ja Sallinen ovat molemmat pelanneet nuorten maajoukkueissa. He tuovat joukkueeseemme leveyttä ja kilpailutilannetta. Molemmat pojat taistelevat varmasti erittäin tiukasti peliminuuteista.
– Aleksi pystyy puolustajana toimittamaan kiekkoa maalille, joten voimme käyttää häntä ylivoimallakin peruspelaamisen lisäksi. Jere sen sijaan on voimakas ja suurikokoinen laituri, joka pystyy pelaamaan tarvittaessa myös keskellä, luonnehtii Laukkanen uusia ritareita.
HPK:hon on tullut marraskuun alun jälkeen nyt siis kuusi uutta pelaajaa. Hämäläisen, Juutilaisen, Sihvosen, Lehikoisen, Laakson ja Sallisen jälkeen Laukkanen kertoo joukkueen olevan viime silausta vaille valmis kevääseen.
– Perinteisestihän sanotaan, että vielä on muutama päivä aikaa. Katsotaan nyt rauhassa mitä tapahtuu ennen tiistaina sulkeutuvaa siirtoikkunaa, sanoo Laukkanen.
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”