Karjala-tilastot: Katkaiseeko Leijonat tappioputkensa?
SuomiKiekko.com-sivusto tulee koko Karjala-turnauksen ajan tuottamaan mielenkiintoisia tilastopohjaisia uutisia ennakoina ja reaktioina ottelutapahtumiin. Tällä kertaa tarkastelemme hieman tarkemmin Leijonien avausottelua Venäjää vastaan.
Suomi ja Venäjä ovat kohdanneet toisensa Karjala-turnauksen historiassa aiemmin viisitoista kertaa. Isäntämaa on ollut vahvempi peräti yksitoista kertaa ja venäläiset ovat päässeet juhlimaan voittoa neljästi.
Kertaakaan pisteitä ei joukkueiden välillä ole jaettu tasan, vaikkakin kolme kertaa ratkaisuun tarvittiin jatkoerä – ja kaikilla kolmella kerralla sen jälkeen vielä voittolaukauskilpailu. Näistä kolmesta kisasta Suomi on voittanut kaksi ja Venäjä yhden.
Leijonat pahassa tappioputkessa
// Vaikka vaakakuppi historian saatossa onkin kallistunut selkeästi Leijonien suuntaan, on lähivuosien tilasto silti pahasti Jukka Jalosen miehistöä vastaan: Kolme viimeisintä koitosta ovat olleet venäläisten heiniä. Juuri päävalmentaja Jalosen kohdalla numerot näyttävät karseilta, sillä tappioputki alkoi tismalleen samaan aikaan hänen Leijona-pestinsä startatessa. Jalonen onkin historian ainoa suomalaiskoutsi, joka ei ole kertaakaan kyennyt voittamaan Venäjää Karjala-turnauksessa. //LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!

//